Yhä kiinteämmiksi lujittuivat Hannoverin valtiolliset, sotilaalliset ja yhteiskunnalliset olot. Pian oli tämä uusikin maakunta verisillä tappotanterilla kunnostautuva Preussin tasa-arvoisena osana!
1870-vuoden sodan alkaessa lähdin 1:sen pataljoonan adjutanttina vihollista vastaan. Komentajani, majuri von Seegenberg, oli palvellut vuosien 1864 ja 1866 sodissa rykmentissä komppanianpäällikkönä. Hän oli sodan karkaisema Vanhan Preussin sotilas, suhdattoman tarmokas ja joukoistaan väsymättömästi huolehtiva. Suhteemme olivat hyvät.
Sodan alku tuotti rykmentille, samoin kuin koko kaartin armeijaosastollekin, sikäli haikeita pettymyksiä, ettemme viikkokausia kestäneistä marsseista huolimatta päässeet viholliseen käsiksi. Vasta kun Pont à Moussonin yläpuolella jo olimme kulkeneet Moselin poikki ja saapuneet melkein Maasille, saattoivat Metzin länsipuolella sattuneet tapaukset meidät elok. 17:ntenä sikäläiseen seutuun. Kaarsimme pohjoista kohti ja saavuimme ylenmäärin rasittavan marssin jälkeen tämän päivän illalla Vionvillen taistelukentälle. Kaikkialta näkyi vastaamme jälkiä III:n ja X:n armeijaosastomme edellisen päivän hirveästä kamppailusta. Sotatilanteesta emme saaneet kuulla sanottavasti mitään. Niinpä marssimme elokuun 18:ntena Hannonvillen luona olevilta majailupaikoiltamme Mars la Tourin länsipuolitse joutuen tilanteeseen, joka oli meille jotenkin epäselvä. Puolenpäivän aikaan saavuimme Doncourtiin. Marssi, joka siihen saakka oli ollut verraten lyhyt ja suoritettu taajoissa joukkomuodostumissa ikävässä sekaannuksessa saksilaisen (XII) armeijaosaston kanssa, polttavassa helteessä, sankoissa pölypilvissä, voimatta edellisestä päivästä saakka saada riittävästi vettä, oli käynyt ylen rasittavaksi. Itse olin kesken marssia ensin käynyt kaartin 2:seen rakuunarykmenttiin kuuluneen kaatuneen serkkuni haudalla Mars la Tourin luona ja sitten käyttänyt tilaisuutta ratsastaakseni 38:nnen jalkaväen brigaadin ja 1:sen kaartin rakuunarykmentin hyökkäyskentän poikki. Eräässä solassa ja sen pohjoispuolella näkyi rivittäin, jopa paikoitellen kasoittainkin kaatuneita, preussilaisia samoin kuin ranskalaisiakin, mikä osoitti, kuinka murhaava taistelu oli tässä ja lähimmässä ympäristössä ollut.
Doncourtin luona pysähdyimme ja suoriuduimme keittämään. Leviää huhuja, että Bazaine on marssinut länteen ja päässyt pakoon. Aamupäivän innostus on koko lailla laimentunut. Äkkiä alkaa idässä päin valtava tykkituli. IX armeijaosasto on kohdannut vihollisen. Taistelun melu herättää meilläkin kaikki eloon. Hermot alkavat uudelleen jännittyä, sydän jälleen sykkiä lujemmin ja iloisemmin. Lähdetään matkaa jatkamaan koilliseen päin. Hetki hetkeltä vahvistuu se tunne, että tänään on edessä valtava taistelu. Sijoitumme rintamaan ja saamme käskyn avata lippumme. Se tapahtuu kolminkertaisin hurraa-huudoin; vaikuttava silmänräpäys! Melkein samaan aikaan laukkaa ohitsemme kaartin pattereita itään päin, kohti vastustajan asemia. Yhä valtavammaksi kehittyy taistelukuva. Amannweilerin kukkulain takaa, puolitiessä St. Privat'han, kohoaa sankkoja raskaita savu-pilviä. Siellä ylhäällä seisoo vihollisen jalkaväkeä ja tykistöä monessa linjassa toistensa takana ja samalla yläpuolellakin. Niiden tuli kohdistuu toistaiseksi koko voimallaan IX armeijaosastoa vastaan. Vihollinen ulottuu kaikesta päättäen sen vasemman sivustan ohi. Yksityisseikkoja ei voi erottaa.
Välttääksemme rintamahyökkäystä vihollisen asemaa kohti käännymme eräässä niittysolassa pohjoiseen Ste Marie aux Chenesiä kohti, kulkien noin viisi kilometriä yhdensuuntaisesti vihollisen rintaman kanssa. Divisionamme etujoukko ja meidän vasemmalla puolellamme Auboueta kohti marssivan XII:n armeijaosaston osa hyökkää kylän kimppuun ja valloittaa sen. Ste Marien anastettuaan brigadimme marssii asentoon aivan kylän eteläpuolelle, rintama kylää kohti. Lepäämme. Tosin omituista lepoa. Taajoihin suljettuihin osastoihimme iskee tuon tuostakin St. Privat'sta eteenpäin lähetettyjen vihollisen tarkka-ampujain harhailevia luoteja. Luutnantti von Hellendorff 1:sestä kaartin rykmentistä saa lähellä minua luodista surmansa; hänen isänsä, saman rykmentin pataljoonankomentaja, kaatui niinikään lähellä minua 1866 Königgrätzin luona Rosberitzissa. Monta miestä haavoittui.
Harkitsen tilannetta. Idässä päin, melkein nykyisen rintamamme oikealla sivustalla, on loivasti kohoavalla mäellä St. Privat, jonka suora, poppelien reunustama viertotie yhdistää parin kilometrin päässä olevaan Ste Marie aux Chenesiin. Tämän tien pohjoispuolella on maisema puurivien vuoksi enimmäkseen näkymättömissä, mutta se vaikuttaa yhtä suojattomalta kuin viertotien eteläpuolellakin oleva kenttä. Itse kukkuloilla vallitsee melkein kammottava hiljaisuus. Silmä väkisinkin teroittaa näkövoimaansa keksiäkseen sieltä aavistettuja salaisuuksia. Meidän puolellamme ei näytä pitävän tarpeellisena riistää niiltä tiedustelemalla harsoa. Niinpä jäämme levollisina alallemme.
Kello 1/2 6:n aikaan iltapäivällä saa brigadimme hyökkäyskäskyn. Meidän tulee edetä heti Ste Marien itäpuolitse pohjoista kohti ja sitten viertotien tuolla puolella kääntyä St. Privat'ta kohti hyökkäykseen. Paikalla tunkee mieleen epäily, että tämän taidokkaan liikkeen oikeaan sivustaan voidaan hyökätä St. Privat'sta.
Vähää ennen kuin pataljoonamme nousevat, alkaa koko maisema St. Privat'n ympärillä elää ja verhoutuu ampuvain ranskalaisten linjain tuiskuun. 4 kaartin brigadi, joka ei kuulu meidän divisionaamme, etenee nimittäin jo viertotien eteläpuolella. Sen vuoksi kääntyy toistaiseksi vastustustehon koko voima sitä vastaan. Tämä joukko palaa pian kuonaksi, ellemme me, 1 kaartin brigadi, kiireimmiten hyökkää viertotien pohjoispuolelta ja siten saa aikaan huojennusta. Tosin näyttää melkein mahdottomalta päästä sinne. Komentajani ratsastaa, minä mukana, maisemaa tarkastamaan ja antamaan brigadin puitteissa toimivalle pataljoonalle marssisuunnan. Keskeytymätön tulihirmumyrsky pyyhkii nyt koko kentän poikki meitäkin vastaan. Meidän täytyy kuitenkin koettaa toteuttaa aloitettu liike. Meidän onnistuukin kulkea tien poikki. Sen toiselle puolelle taajaan sulloutuneet kolonnat asettuvat rintamaan vihollisen tulilinjoja kohti ja hyökkäävät hajaantuen eteenpäin St. Privat'ta vastaan. Yhteisenä pyrkimyksenä on päästä niin lähelle vihollista kuin suinkin, jotta voisimme käyttää kiväärejämme, jotka chassepot'ihin verraten ovat ala-arvoiset. Tapaus vaikuttaa samalla sekä järkyttävästi että valtavasti. Joukkojen jäljessä niiden syöksyessä eteenpäin kuin raesadetta vastaan peittyy maa kuolleilla ja haavoittuneilla, mutta urhea väki tunkeutuu herkeämättä eteenpäin. Yhä uudelleen ja uudelleen upseerit ja aliupseerit, joiden sijalle pian krenatöörien ja fysilieerien täytyy astua, tempaavat sen pystyyn ja eteenpäin. Näen ohiratsastaessani, kuinka kaartin armeijaosaston komentava kenraali, Württembergin prinssi August, Ste Marien edustalla ratsunsa selässä istuen seuraa valtavaa kamppailua, johon hänen uljaat rykmenttinsä syöksyvät, siinä ehkä tuhoutuakseen. Häntä vastapäätä kuuluu marsalkka Canrobert seisoneen St. Privat'n edustalla.
Saadakseen pataljoonansa pois joukkojen tungoksesta Ste Marien koillispuolelta ja hankkiakseen sille taistelua varten tarpeellisen liikuntavapauden ei komentajani anna sen heti asettua rintamaan St. Privat'ta kohti, vaan jatkaa pataljoonan mukana aluksi maiseman alanteessa entistä suuntaa pohjoista kohti. Täten siirrymme jonkinlaisessa suojassa niin kauas sivulle päin, että me kääntyessämme muodostamme brigadin vasemman sivustan. Näissä oloissa pääsemme yhä enemmän väkeä menettäen puolitiehen Ste Marie-Roncourtia kohti.
Ennenkuin täältä voimme ryhtyä St. Privat'ta kiertämään, täytyy meidän olla selvillä Roncourtista, jota Aubouesta etenevät saksilaiset eivät vielä näytä saavuttaneen. Ratsastan sinne, näen kylän tyhjäksi sekä ystävistä että vihollisista, mutta huomaan kylän itäpuolella olevissa kivilouhoksissa ranskalaista jalkaväkeä. Minun onnistuu vielä ajoissa viedä Roncourtiin pataljoonastani kaksi komppaniaa. Pian sen jälkeen tekee vastustaja kivilouhoksista hyökkäyksen, joka torjutaan. Nyt voivat molemmat toiset komppaniat kääntyä St. Privat'n pohjoista tiensuuta kohti ja edes vähän huojentaa brigadin muiden osien ankaraa rintamataistelua. Myöhemmin, kun XII:n armeijaosaston osat ovat ottaneet Roncourtin haltuunsa, lähtevät molemmat sielläkin käytetyt komppaniamme liikkeelle.