Turkin valtion sisäiset vaikeudet jatkuivat vielä v. 1918. Sulttaanin kuolema ei ulospäin vaikuttanut nähtävästi mitään. Sisäisissä oloissa alkoi vähitellen ilmetä liikettä parempaan päin. Uusi sulttaani oli ilmeisesti toimen mies. Hänessä ilmeni mitä parhain tahto vapautua komitean tähänastisesta holhouksesta ja suojella valtiota ankarilta vaurioilta. Hän valitsi lähimmät miehensä niistä piireistä, joiden mielipiteet kallistuivat vanhoillisturkkilaiseen suuntaan.
Olin tullut tuntemaan uuden padishan Kreuznachissa, kun tämä oli kruununperillisenä. Silloin minulla oli kunnia nähdä hänet vieraanani. Suoranaisen keskustelun kielellisten vaikeuksien vuoksi — sulttaani näet puhui vain turkinkieltä — rajoittui tulkin välityksellä tapahtuva keskustelumme pääasiassa vain tervehdyspuheisiin. Kruununperillisen vastaus puheeseeni oli erittäin liittolaisystävällinen. Tätä vastasi myös hänen suhtautumisensa meihin hänen valtaistuimellenousunsa jälkeen.
Sulttaanin aikomuksena oli ennen kaikkea henkilökohtaisesti vaikuttaa sotalaitokseen. Hän tahtoi tutustua etäisissäkin maakunnissa oleviin armeijoihin. En uskalla lausua mitään varmaa mielipidettä siitä, oliko mahdollista täten poistaa oleellisia puutteita.
Sotatila oli täydelleen uuvuttanut maan. Se saattoi tuskin tarjota mitään uusia voimia armeijalle. Niinpä ei myöskään onnistunut kesän aikana oleellisesti vahvistaa Syyrian rintamaa. On vaikea ratkaista, olisiko ja minkä verran voitu poistaa tarveaineiden niukkuutta sikäläisissä kurjissa kuljetusoloissa. Armeijan muonitus pysyi kehnolla kannalla. Joukot eivät kuolleet nälkään, mutta ne elivät melkein alituisessa tyydyttämättömässä nälässä, ruumiillisesti väsyneinä, sielullisesti turtuneina.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, meidän täytyi luopua aikeestamme siirtää saksalaisia joukkoja pois Syyrian rintamalta. Sikäläinen saksalainen päällystö katsoi vain saksalaisten avulla voivansa pitää asemaa turvattuna. Ei tosin voitu arvostella vastustajamme, englantilais-intialaisen armeijan hyökkäysintoa kovin suureksi muhamettilais-intialaisten karkurien kuvausten perusteella. Ja kun englantilaisten johdon saavutukset olivat tähän asti olleet kaikkea muuta kuin suurpiirteisiä, tuntui mahdolliselta toivoa, että me nykyisillä vähilläkin voimilla ainakin saamme vihollisen pysymään siinä uskossa, että kykenemme edelleen pitämään puoliamme. Kuinka pitkälle tällainen petkutus onnistui, riippui pelkästään siitä, nousisiko vastustaja viimeinkin pontevaan, yhtenäiseen taistelutoimintaan ja viskaisi kumoon turkkilaisten vastarintalaitteet ja niiden saksalaisen tuen vai eikö.
Syyskuun 19:ntenä englantilaiset hyökkäsivät äkkiarvaamatta rantatasangolla olevan turkkilaisten oikean sivustan kimppuun. He tunkeutuivat melkein vastarinnatta linjojen läpi. Molempien Syyrian rintaman turkkilaisten armeijain tappiota täydensi vielä intialais-austraalialaisen ratsueskadroonan nopea rynnistys.
Näinä päivinä Turkki menetti Bulgarian sortuessa tähänastisen maatukensa Euroopassa. Sen johdosta oli Konstantinopoli ensi hetkessä aivan turvaton Euroopan mantereen puolelta. Dardanelleille sijoitetut turkkilaiset joukot olivat viime aikoina käyneet yhä kehnommiksi. Etäisissä maakunnissa olevat armeijat vetivät niistä kaiken taistelukykyisen miehistön, mitä irti saivat. Traakia oli aivan turvaton, lukuunottamatta heikkoa, tuskin taistelukuntoista rannikkopuolustusväkeä. Kuuluisan Tshataldzhan-linjan varustukset olivat enää vain rappeutuneita ampumahautoja, ja siinä kunnossa, johon turkkilaiset ne olivat jättäneet v:n 1912-13 taistelujen jälkeen. Kaikki muu oli olemassa vain mielikuvituksessa tai pettävissä suunnitelmissa. Jäljestäpäin voidaan moittivasti ravistella päätä tällaiselle tilanteelle, mutta kaiken kaikkiaan se todisti kuitenkin suurta tahtoa käyttää kaikki voimat ratkaisevien ulkovartiopaikkojen hyväksi. Mutta voi, jos ulkonainen suojamuuri puhkaistiin ja vihollistulva vyöryi maan sisimpään asti!
Sellainen tulva uhkasi nyt koko kansan sydäntä. Kun saapuivat ensimmäiset Bulgarian romahdusta ennustavat hälyyttävät tiedot, paiskattiin joitakin kiireesti kokoonhaalittuja joukkueita Tshataldzhan linjalle Konstantinopolista käsin. Sanottavaa vastarintaa ei näillä kuitenkaan olisi kyetty tekemään. Pikemmin moraalista kuin sotilaallista vaikutusta silmällä pitäen ryhdyimme heti siirtämään Etelä-Venäjältä nostoväkijoukkoja Konstantinopoliin. Turkki päätti puolestaan siirtää myös kaikki Transkaukasiasta takaisin kutsutut divisionat ensi sijassa Traakiaan. Mutta ennenkuin Konstantinopoliin ehti saapua sanottavia voimia, täytyi kulua runsaasti aikaa. Nykyään käytettävissämme olevien lähteiden perusteella emme voi päättää, miksi vihollinen ei käyttänyt hyväkseen tätä aikaa vallatakseen maan pääkaupungin. Vielä kerran Turkki pelastui suoranaisesta perikadosta. Mutta syyskuun lopussa näytti olevan vain muutaman päivän kysymys, milloin tuho tulisi.
Sotilaallisia ja poliittisia huomioita Itävalta-Unkarista.
Itävalta-Unkarin armeijan Ylä-Italiassa tekemien tuloksettomien hyökkäyksien jälkeen kävi yhä ilmeisemmäksi, että Tonavan monarkia oli tähän yritykseen pannut viimeiset ja parhaat voimansa. Sillä ei enää ollut kylliksi mieslukua ja siveellistä voimaa tällaisen hyökkäyksen uudistamiseen. Tämän armeijan tila kävi päivänselvästi ilmi niistä divisionista, jotka lähetettiin länsirintamalle meidän avuksemme. Oli mahdotonta sijoittaa niitä heti rintamalle, jos toivoi niiltä tehokasta toimintaa taistelussa. Ne tarvitsivat virkistystä, koulutusta ja varsinkin asestusta. Nämä tosiasiat myönnettiin yhtä peittelemättömästi itse saapuvien joukkojen kuin Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennon taholla. Kaikki itävalta-unkarilaiset komennusviranomaiset työskentelivät mitä pontevimmin, jotta länteen lähetetyt joukot mahdollisimman lyhyessä ajassa saataisiin taistelutehoisiksi. Ellei päämäärää täydelleen saavutettu, ei se tosiaankaan johtunut upseerien tarmon ja taidon puutteesta. Miehistö osoittautui niinikään erittäin halukkaaksi.