Nämä mielipiteet eivät ole tuloksia myöhemmistä aatesommitelmista tai taapäin katsovasta arvostelusta. Niitä vastaan muistutettiin, että venäläinen voisi hädän tullen peräytyä valtakuntansa niin sanottuun loppumattomuuteen, siksi etäälle, että sotaliikkeittemme voima perässä seurattaessa pakostakin lamaantuisi. Minä luulen, että nämä mielipiteet liian suuressa määrin olivat vuoden 1812 muistojen lumoissa syntyneitä ja etteivät ne riittävästi ottaneet huomioon sen jälkeen tapahtunutta edistystä eivätkä tsaarin valtakunnan sisäpoliittisten ja taloudellisten olojen kehitystä. Napoleonin sotaretki aikoinaan tunkeutui vain verraten kapeana kiilana laajaan, harvaan asuttuun, taloudellisten olojen suhteen alkuperäiseen, sisäpoliittisiin oloihin nähden vielä täydelleen valveutumattomaan maahan. Kuinka toisin olisi leveän, uudenaikaisen hyökkäyksen laita ollut! Kuinka aivan toisenlaisia sisäpoliittisia oloja sen olisi nyt täytynyt Venäjälläkin tavata?
Nämä mielipiteet olivat syvimpänä syynä Saksan silloisen sodanjohdon ja ylikomentoni väliseen ristiriitaan. Julkisuus on tähän ristiriitaan sekoittanut paljon juttuja. Dramaattisista tapauksista ei voinut olla puhettakaan, vaikka asia koskikin minuun persoonallisesti syvästi. Jätän myöhemmän asiallisen ratkaisun jälkimaailman oppineen arvostelun asiaksi, mutta olen kuitenkin vakuutettu siitä, ettei sekään ole pääsevä yleispätöiseen lopputulokseen. Minä ainakaan en enää eläissäni saa tätä lopputulosta nähdä.
Taistelut ja sotatoimet idässä.
Vuoden 1915 tapauksista idässä tahdon puhua vain suurin piirtein
Taistelun omalla osallamme itärintamaa puhalsimme eloon itse uudelleen koko voimassaan. Täydelleen se ei ollut tauonnut koskaan. Meidän rintamallamme se ei kuitenkaan ollutkaan riehunut samalla raivolla kuin Karpaateilla, missä Itävalta-Unkarin armeijain täytyi mitä raskaimmin ponnistuksin suojella Unkarin vainioita venäläistulvalta. Sinne oli esikunnanpäällikkönikin hätäpäivinä väliaikaisesti kutsuttu. Sisäiset syyt, jotka aiheuttivat silloisen eromme, eivät ole tulleet tietooni. Etsin niitä asialliselta alalta ja pyysin Keisariani peruuttamaan tämän määräyksen ja Hänen Majesteettinsa armollisimmin suostuikin siihen. Kenraali Ludendorff palasi lyhyen ajan kuluttua takaisin vakavin kokemuksin ja vielä vakavammin mielipitein Itävallan slaavilaisiin joukkoihin nähden.
Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennolle täytyi ajatuksen ratkaisevaan sotatoimeen ryhtymisestä idässä olla erikoisen läheinen. Eivät ainoastaan sotilaalliset, vaan valtiollisetkin syyt osoittivat sille, miten välttämätöntä tämä oli. Itävalta-Unkarin taisteluvoimain jatkuva ehtyminen ei voinut jäädä sille salaisuudeksi. Sodan pitkittyminen ilmeisestikin pahensi näitä oloja Tonavan monarkian armeijassa enemmän kuin sitä vastassa olevan vihollisen keskuudessa. Tämän lisäksi tuli itävaltalaisten huoli, että Przemyslin uhkaava menetys melkoisesti lisäisi sotatilanteen jännitystä omalla rintamalla ja että valtiorakennuksessa nyt jo ilmenevät arveluttavat höltymisen oireet ja luottamuksen katoaminen sodan onnelliseen päättymiseen saisivat yhä uutta virikettä siitä vaikutuksesta, joka tämän linnoituksen menetyksen täytyisi omassa maassa tehdä. Lisäksi Itävalta-Unkari tunsi jo nyt, että Italian valtiollinen kanta uhkasi sen selkää. Suuri, voitollinen taistelu idässä saattoi perinpohjin korjata valtakunnan vaikean aseman.
Tämä käsitys oloista sai minut asettumaan kenraali Conradin puolelle, kun hän Saksan ylimmälle armeijanjohdolle ehdotti ratkaisevia sotatoimia itärintamalla. Ylin armeijanjohtomme ei luullut voivansa antaa käytettäväksemme niitä joukkomääriä, joita arvelin tällaiseen ratkaisuun tarvittavan. Ehdotetusta suunnitelmasta tuli sen vuoksi minun komentopiirissäni yksi ainoa suuri isku, jonka iskimme Itä-Preussissa.
4 armeijaosastoa saapuu junilla vuoden alussa kotimaasta ja lännestä käytettäväksemme. Ne puretaan Itä-Preussissa, jossa ne osaksi vahvistavat 8:tta armeijaa, osaksi muodostavat 10:nnen kenraalieversti von Eichhornin johdolla, ne sijoittuvat rintamaan ja lähtevät liikkeelle hyökätäkseen Lötzenin—Gumbinnenin linjalla olevan ohuen puolustusasemamme molempien siipien ohi eteenpäin. Kenraali Sieversin 10:s venäläinen armeija aiotaan laajassa kaaressa kiertää kahdella vahvalla siipiryhmällä, jotta vihdoin näiden yhdyttyä idässä Venäjän puolella voitaisiin suuressa mittakaavassa musertaa kaikki mitä vihollisesta ehkä on vielä jäljellä.
Sotatoimen ensimmäinen perustava ajatus esitetään tammikuun 28:ntena päämajassamme Posenissa armeijanjohtajillemme seuraavin sanoin:
"Aikomukseni on panna 10:s armeija, vasen siipi pitkin Tilsit—Wylkowyszkin suuntaa, kiertämään vastustajan pohjoista siipeä; kiinnittää vihollinen Königsbergin maanpuolustusdivisionan ja 8:nnen armeijan vasemman siiven suorittamalla rintamataistelulla ja antaa 8:nnen armeijan oikean siiven hyökätä Arys—Johannisburgin suuntaan ja siitä etelään."