Vuosi 1915 ei ylikomennossamme päättynyt täysin tyydyttävän voiton raikuviin fanfaareihin. Tämän vuoden sotatointen ja taisteluiden kokonaistulos oli meille jonkun verran epätyydyttävä. Venäjän karhu oli välttänyt verkkomme, epäilemättä kyllä verta vuotaen useammasta kuin yhdestä haavasta, mutta saamatta kuitenkaan surmaniskua. Hurjin hyökkäyksin se oli meidät hyvästellyt. Tahtoiko se sillä osoittaa, että sillä vielä oli riittävästi elinvoimaa tuottaakseen meille vastakin vaikeuksia? Saimme kuulla semmoisiakin mielipiteitä, että venäläisten väen ja sotatarpeiden hukka jo oli ollut niin suuri, että saisimme nyt itärintamalla olla kauankin hyvässä turvassa. Tähänastisten kokemustemme nojalla emme voineet muuta kuin epäillä näitä väitteitä ja pian saimme kokea, että epäilyksemme olivat oikeutetut.
Ei edes talvea ollut meidän suotu viettää kutakuinkin rauhassa. Piankin saatiin nähdä, että venäläinen ajatteli kaikkea muuta kuin alallaan-olemista. Koko rintamallamme, jopa kaukana sen ulkopuolellakin etelässä, oli vihollisen linjoilla ja niiden takana levotonta, joskaan ei alussa ollut mahdollista saada mitään selvää venäläisten johdon aikeista. Asemaimme edustalla pidin Smorgonin, Väinänlinnan ja Riian seutuja erikoisina uhattuina kohtina. Näihin seutuihin veivät venäläisten kuljetuskykyisimmät rautatiet. Mutta pitkään aikaan ei voitu havaita selviä merkkejä siitä, että vihollinen olisi valmistellut hyökkäystä näillä kolmella kohdalla.
Vihollisen selkäpuolella toimeliaisuus pysyi erinomaisen vilkkaana. Karkurit valittivat ankaraa mieskuria, joka oli peräytyneissä pataljoonissa pantu toimeen, sillä joukkojen harjoittamisessa käytettiin rautaista ankaruutta.
Eri rintamanosain voimasuhteet olivat jo levon aikoina meille erinomaisen epäsuotuisat. Meidän täytyi ottaa lukuun, että keskimäärin jokaista meidän divisionaamme (9 pataljoonaa) vastassa oli samalla matkalla noin 2-3 venäläistä divisionaa (32-48 pataljoonaa). Nämä luvut, jos mikään, ovat omiaan osoittamaan, kuinka suunnattoman paljon enemmän meidän joukoiltamme vaadittiin kuin vihollisiltamme. Tällä erotuksella oli suunnaton merkitys paitsi taistelussa myös jokapäiväisiin välttämättömiin työvaatimuksiin nähden. Kuinka suuriksi olivatkaan työsuoritukset käyneet rintamain suuren laajuuden vuoksi! Asemain ja teiden rakentaminen, parakkileirien pystyttäminen ynnä ne lukemattomat työt, joita sotatarpeiden, muonan, rakennusaineiden y.m. toimittaminen joukoille vaati, vaikuttivat, että sana "lepo" upseereille ja sotamiehelle oli aivan tyhjä käsite. Siitä huolimatta oli joukkojen mieliala ja terveydentila kauttaaltaan hyvä. Ellei terveydenhoitomme olisi ollut niin korkealle kehittynyt kuin se todella oli, olisi meidän jo yksin tästä syystä ollut mahdotonta kestää sotaa niin kauan. Kenttäterveydenhoitolaitoksemme aikaansaannokset osoittautuvat vielä kerran, kun koko tarjolla oleva aineisto on tieteellisesti käsitelty, saksalaisen henkisen työn ja suureen tarkoitukseen antaumuksen erikoiseksi kunnian lehdeksi, ja voidaan ne toivottavasti silloin saattaa käytäntöön koko ihmiskunnan parhaaksi.
Helmikuun puolivälistä lähtien alkoi Narocz-järven ja Postawyn luona olla erikoisen levotonta. Yhä selvemmin alkoi saapuvista tiedoista kuultaa vihollisen hyökkäysvalmistukset näillä kohdin. En ollut alussa uskonut, että venäläinen todella suureen iskuun valitsisi nämä paikat, jotka olivat sen kuljetuskykyisistä ratayhteyksistä kaukana ja sitä paitsi tarjosivat vähän toimintamahdollisuutta sen sotalaumoille ja pinnanmuodostuksen vuoksi soivat vain niukasti liikuntovapautta taktilliselle johdolle. Myöhemmät tapaukset osoittivat minulle, että epätodenmukaiselta näyttäneestä oli kuitenkin tuleva tosi.
Ei kukaan meistä venäläisten silloisten valmistusten kuluessa oikein älynnyt niiden valtavaa laajuutta. Tuskinpa muutoin olisimme luulleet, että me vähitellen Narocz-järven seuduille kokoomillamme noin 70 pataljoonalla voisimme pitää puoliamme koko sinne koottua, noin 370 pataljoonan suuruista venäläisvoimaa vastaan. Mutta tämä vertaus antaa, kuten eräs meidän hankkimiimme tietoihin perustuva julkaisu huomauttaa, vain epätarkan kuvan, ensinnäkin siitä syystä, ettei ensi päivinä molemmin puolin suinkaan pantu liikkeelle koko taistelujoukkojen määrää, ja varsinkin sen vuoksi, etteivät venäläiset divisionat suinkaan tasaisella leveällä rintamalla hyökänneet saksalaisia vastaan, vaan keräytyivät pääasiallisesti kahteen mahtavaan hyökkäysryhmään Hutier'n armeijaosaston sivustain edustalle. Pohjoisempi niistä syöksi 7 jalkaväki- ja 2 ratsuväkidivisionaa Postavyn rintamaosalla Mozeikin ja Vileityn välillä meidän kimppuumme, ja meillä oli sitä vastassa aluksi vain 4 saksalaista pataljoonaa; eteläisempi, johon kuului 8 jalkaväkidivisionaa ja Uralinkasakoita, koetti murtaa Narocz-järven ja Visznew-järven välisen järvisulun, jota meidän 75:s reservidivisionamme ja 9:s vahvistettu ratsuväkidivisiona puolustivat. Siis kaikkiaan noin 128 venäläistä pataljoonaa 19 saksalaista pataljoonaa vastassa!
Maaliskuun 18:ntena puhkeaa venäläinen hyökkäys valloilleen. Tykistövalmistelun jälkeen, jonka ankaruuden vertaa ei itärintama ole vielä milloinkaan kokenut, syöksyvät vihollislaumat katkeamattomana väkitulvana ohuesti miehitettyjä asemiamme vastaan. Mutta suotta ajavat venäläiset patterit ja konekiväärit omaa jalkaväkeään saksalaisten linjoja vastaan; turhaan taempana pysyneet vihollisjoukot niittävät alas omat ensimmäiset linjansa, kun nämä koettavat väistyä ja välttää meidän tulemme tuhon. Oikeiksi mäiksi kasaantuu rintamamme eteen venäläisiä kaatuneita. Puolustajain ponnistukset tietysti ovat kohonneet suunnattomiin. Leuto sää on alkanut ja ampumahaudat täyttyvät sulaneella vedellä, tähän saakka suojanneet rintavarustukset muuttuvat juoksevaksi liejuksi ja koko taistelukenttä pohjattomaksi suoksi. Haudoissa-olijain jäsenet turpoavat jäisessä vedessä, niin että ne osittain menettävät liikuntokykynsäkin. Mutta näihin ruumiisiin jää sittenkin riittävästi elinvoimaa ja taistelutarmoa vihollisen hyökkäysten murtamiseksi yhä ja yhä. Siten venäläinen tälläkin kertaa uhraa uhrinsa turhaan ja maaliskuun 25:nnen jälkeen voimme me pitää Narocz-järven luona olevia sankarijoukkojamme voittajina.
Huhtikuun 1:senä 1916 julaistussa saksalaisessa armeijan tiedonannossa, joka syntyi meidän myötävaikutuksellamme, lausutaan taistelun päätyttyä seuraavaa:
'Mihin suureen päämäärään hyökkäyksillä pyrittiin, näkyy seuraavasta venäläisten länsirintaman armeijain ylipäällikön käskystä n:o 537, joka on annettu maaliskuun 4:ntenä (17:ntenä):
Länsirintaman joukot!