Puoli vuotta takaperin te suuresti heikonnettuina vähällä kivääri- ja patruunamäärällä pidätitte vihollisen etenemisen ja seisautettuanne sen Molodetsnon luona läpimurtoalueella asetuitte nykyisiin asemiinne.
Hänen Majesteettinsa ja kotimaa odottavat teiltä nyt uutta sankarityötä: vihollisen karkoittamista valtakunnan rajain sisäpuolelta! Kun te huomenna ryhdytte tähän korkeaan tehtävään, olen minä, rohkeuteenne, syvään uskollisuuteenne tsaaria kohtaan ja kuumaan kotimaan-rakkauteenne luottaen vakuutettu siitä, että te täytätte pyhän velvollisuutenne tsaaria ja kotimaata kohtaan ja vapautatte vihollisen ikeen alla huokaavat veljet. Jumala meitä auttakoon pyhässä asiassamme!
Kenraaliadjutantti Ewert.
Tosin täytyy jokaisen olojen tuntijan ihmetellä, kuinka moiseen yritykseen ryhdyttiin vuodenaikana, jolloin minä päivänä tahansa lumen sulaminen saattoi tuottaa sen toteuttamiselle arveluttavia vaikeuksia. Ajankohdan valinnan voinee sen vuoksi otaksua johtuneen paremminkin hädänalaisen liittolaisen pakotuksesta kuin venäläisen johdon vapaasta tahdosta.
Kun nyttemmin venäläiseltä viralliselta taholta selitetään, että se keskeytys, joka hyökkäyksessä paraikaa vallitsee, johtuu säänmuutoksesta, niin on tämä varmasti vain puoleksi totta. Vähintään yhtä paljon kuin pehmennyt maa ovat tappiot vaikuttaneet raskaaseen peräytymiseen. Varovaisesti laskien ne on arvioitu vähintään 140.000 mieheksi. Sen vuoksi olisi paremmin paikallaan jos vihollisen sodanjohto sanoisi, ettei suuri hyökkäys ole toistaiseksi takertunut vain liejuun, vaan liejuun ja vereen.'
Erään saksalaisen upseerin kertomuksesta otan lopuksi seuraavan näitä kevätkamppailuja koskevan paikan: "Ei ollut kulunut paljoa yli kuukauden siitä, kun Venäjän tsaari Postawyn rintamalla paraatissa tarkasti rynnäkködivisionat, siihen kun kenraalisotamarsalkka von Hindenburg saapui rintamalle kiittämään voitollisia rykmenttejään. Tsernjatyssa ja Komaissa, Jodovcessa, Sviranyssa ja Kobylnikissa, linnuntietä vain muutaman kilometrin päässä siitä, missä tsaari piti paraatinsa, puhui hän rintamajoukkojen lähetystöille ja jakeli rautaristit. Käsi kädessä seisoivat siinä hetkisen sotapäällikkö ja käsigranaattien heittäjä, luottavin, kiinnittyvin katsein toinen toistaan mittaillen. Kevätaurinko säteili voitonaurinkona Hindenburg-rintaman yläpuolella…"
Siinä osani Naroczin taisteluihin.
Venäläisten hyökkäys itävalta-unkarilaista itärintamaa vastaan.
"Verdun!" — Tätä nimeä mainittiin meillä idässä tämän vuoden helmikuun alusta entistä useammin. Siitä ei uskallettu puhua muuta kuin puoliääneen ja salavihkaa. Sana lausuttiin äänellä, josta kuulti epäilystä ja arveluita. Ja kuitenkin oli ajatus valloittaa Verdun hyvä. Jos me saimme Verdunin käsiimme, niin täytyi sen melkoisesti vahvistaa yleistä asemaa länsirintamallamme. Näin poistettiin siellä lopullisesti arimman painekohtamme mutka. Ehkä olisi linnoituksen valloituksesta ollut seurauksena vielä muitakin toimimahdollisuuksia etelään ja länteen päin.
Mainitun linnoituksen tärkeys oikeutti siis minun mielestäni yrittämään sen valloitusta. Olihan mahdollista ajoissa keskeyttää yritys, jos sen toteuttaminen osoittautuisi mahdottomaksi tai sen vaatimat uhrit liian suuriksi. Ja sitten: eikö linnoitusten valloitukseen nähden rohkeinkin, uskomattominkin jo ollut tässä sodassa meille moneen kertaan loistavasti onnistunut? Helmikuun lopulla ei Verduniä enää mainita salaperäisesti, vaan ääneen ja iloiten. Sana "Douaumont" loistaa sen yhteydessä saksalaisen sankariuden soihtuna etäisimpään itään saakka ja kohottaa niidenkin rohkeutta, jotka vast'ikään vakavin ja huolestunein mielin katselivat tapauksien kehittymistä Narocz-järven seuduilla. Tosin hyökkäys Verdunin kimppuun synnyttää meissä katkerankin tunteen. Tietäähän tämä yritys, että sodan ratkaisusta täällä idässä on lopullisesti luovuttu. Verdunin nimi lausutaan ajan kuluessa eteenpäin monenlaisella äänenpainolla. Epäilykset alkavat vähitellen päästä voitolle, mutta niitä lausutaan harvoin julki. Ne voidaan lyhyesti yhdistää seuraaviin kysymyksiin: Miksi yhä jatketaan hyökkäystä, joka vaatii niin suunnattomia uhreja ja jonka toivottomuus lisäksi jo on ilmeinen? Eikö olisi mahdollista jättää tämä puhtaasti paikallinen, rintaman suuntaa edellyttävä rynnistys Verdunin pohjoista, vakinaisiin varustuksiin nojautuvaa puolustuskaarta vastaan ja ryhtyä toiseen hyökkäykseen, joka Argonnen metsän ja St. Mihielin välisen sijoituksemme suuntia hyväkseen käyttäen saisi aikaan rintamansuoristuksen? Vasta myöhemmät ajat voivat puolueettoman harkinnan nojalla päättää, ovatko nämä kysymykset oikeutettuja.