Vielä toinenkin sana liittyi myöhemmin Verduniin, nimittäin "Italia", jota mainittiin ensi kerran kun Narocz-järven tappelu oli päättynyt. Italiaakin mainitaan epäillen ja sitä epäillään paljoa enemmän ja raskaammin kuin Verduniä, ja epäilykseen liittyy vakava, raskas huoli. Suunnitelma, että Itävalta-Unkari hyökkäisi Italian kimppuun, on rohkea, ja tältä kannalta katsoen sillä on sotilaalliset onnistumismahdollisuudet. Mutta uhkarohkealta tämä aie näyttää, kun harkitsemme sen sotavoiman arvoa, jolla se aiotaan suorittaa. Jos parhaat itävalta-unkarilaiset joukot lähtevät liikkeelle Italiaa vastaan, joukot, jotka eivät herätä ylpeyttä ja luottamusta vain Itävallassa ja Unkarissa, vaan Saksassakin, niin mitä jää sitten Venäjää vastaan? Venäjä ei ole vielä niin voitettu kuin vuoden 1915 lopulla otaksuttiin. Narocz-järven luona on venäläisten armeijalaumain päättäväisessä toiminnassa jälleen ilmennyt sellainen hurjuus ja joukkopaino, jota niin monet itävalta-unkarilaiset osastot melkoisine slaavilaisine aineksineen tähän saakka ovat osoittaneet huonosti kestävänsä. Huolemme kasvaa päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän huolimatta Italiasta tulevista voitonsanomista. Hyvin pian huolemme osoittautuvatkin oikeiksi ja toteutuvat Pripetin eteläpuolella nyt alkavissa tapauksissa. Kesäkuun 4:ntenä luhistuu Itävalta-Unkarin armeijan rintama Volhyniassa ja Bukovinassa laajalla alalla venäläisten ensi iskusta. Itärintaman koko tähänastisen sodan vaikein pula on käsissä, se on vielä vaikeampi kuin vuoden 1914. Sillä tällä kertaa ei missään ole varalla voitollista saksalaista armeijaa, joka tulisi auttavaksi pelastajaksi; lännessä riehuu taistelu Verdunin ympärillä ja Sommella uhkaavat myrskyn enteet. Tämän pulan aallot leviävät meidän rintamallemme saakka, mutta eivät kuitenkaan, se on yleisasemalle onni, venäläisten hyökkäysten muodossa. Näin voimme lähettää apua edes sinne, missä hätä on suurin.
Venäläinen seisoo yhä vielä heikontumattomana asemissaan saksalaisen rintaman edustalla. Ensimmäisen menestyksensä Pripetin eteläpuolella se on siis saavuttanut verrattain heikoilla voimilla eikä käyttämällä ylivoimaisia määriä, kuten sen tapana on ollut. "Brusilovin suunnitelma on oikeastaan käsitettävä tiedusteluksi, tiedusteluksi joka on pantu toimeen valtavan laajalla alalla ja rohkean päättävästi, mutta joka sittenkin on vain tiedustelua eikä isku valittua maalia vastaan… Hänen tehtävänsä oli tunnustella vihollisen linjain lujuutta lähes 500 kilometrin pituisella rintamalla Pripetin ja Romanian välillä. Brusilov oli kuin mies, joka jyskyttää muuria saadakseen selville, mitkä kohdat ovat lujaa kiveä, missä on vain säleitä ja muurilaastia." Näin kirjoitti eräs ulkomaalainen Brusilovin ensimmäisistä taistelupäivistä. Ja tämä ulkomaalainen lausui kieltämättä totuuden.
Itävalta-Unkarin muurissa on kuitenkin vain vähän kunnollisia kiviä, Brusilovin vasaran jyskytyksestä se sortuu ja myrskytulvana vyöryvät sisään venäläiset laumat, jotka vasta nyt on kuljetettu pois rintamaltamme. Missä ne voidaan pysähdyttää? Yksi vankka pylväs vain jää toistaiseksi pystyyn näiden hyökyjen keskelle, eteläarmeija oivallisen kenraalinsa kreivi Bothmerin johdolla. Saksalaisia, itävaltalaisia ja unkarilaisia; kaikki hyvän kurin alaisina.
Mitä meidän rintamaosaltamme suinkin riittää viedään nyt etelää kohti ja katoaa Galitsian tappelutantereille. Sillä välin synkistyy tilanne länsirintamallakin. Ranskalais-englantilainen ylivoima hyökkää Sommen kahden puolen verrattain heikosti puolustettuja linjojamme vastaan ja painaa ne mutkalle. Jonkun aikaa uhkaa suorastaan täydellisen murron vaara!
Kaikkeinkorkein Sotaherrani kutsuu minut ja yleisesikunnanpäällikköni kahteen kertaan päämajaansa Plessiin neuvottelemaan itärintaman vaikeasta tilasta. Jälkimmäisellä kerralla, heinäkuun lopulla, tehdään siellä päätös johdon järjestämisestä uudelleen itärintamalla. Saksan ylin armeijanjohto on korvaukseksi siitä, että se Verdunistä ja Sommesta huolimatta tarjoaa pelastavan kätensä, vaatinut Itävalta-Unkarilta takeita siitä, että itärintaman johtovalta järjestetään lujemmaksi. Täysin oikeutettua! Käskyvaltani näin laajennettiin ulottuvaksi aina Brodyn seudulle saakka Lembergin itäpuolelle; voimallisia Itävalta-Unkarin joukko-osastoja annettiin minun johtooni.
Kävimme niin pian kuin suinkin alaisiksemme määrättyjen uusien ylikomentojen luona ja itävalta-unkarilaiset viranomaiset osoittivat meille täydellistä auliutta ja arvostelivat arkailematta omia heikkouksiaan. Tosin ei näihin tunnustuksiin kuitenkaan kaikkialla yhtynyt semmoista toimitarmoa, joka parantaen käy käsiksi esiintyviin puutteisiin. Ja kuitenkin oli asia niin, että jos milloinkaan mikään armeija on kaivannut kaikkea hallitsevaa läpikotaista käskyvaltaa ja yhtenäistä suuntaa, niin ainakin tämä kansojen sekoitus, muutoin täytyi tämän ruumiin parhaankin veren sykkiä voimatonna ja vuotaa hukkaan.
Sotilaallisen johtovallan laajentuminen sai minut siirtämään päämajani etelämmäksi Brest-Litovskiin. Sinne saan elokuun 28:ntena puolenpäivän aikaan Hänen Majesteettinsa käskyn lähteä mitä pikimmin hänen suureen päämajaansa. Syyksi ilmoittaa sotilaskabinetin päällikkö minulle vain: "Asema on vakava!"
Lasken kuulotorven kädestäni ja ajattelen Verduniä ja Italiaa, Brusilovia ja itävaltalaista itärintamaa ja lisäksi uutista: "Romania on julistanut meille sodan." Nyt kysytään lujia hermoja!