Itävalta-Unkarin hyökkäys Etelä-Tirolista oli täytynyt jättää sikseen Galitsian rintaman luhistumisen johdosta. Italialainen ryhtyi nyt vuorostaan hyökkäämään Isonzon rintamalla. Nämä taistelut kuluttivat suuressa määrin Itävalta-Unkarin sotavoimia, jotka siellä mitä mainehikkaimmin ja mitä vaikeimmissa oloissa taistelivat vihollisen moninkertaista ylivoimaa vastaan.
Sekä yleistilanteeseen että hetken ahdinkoon nähden olivat vihdoin Balkanin silloiset olot erittäin tärkeät. Hyökkäys, jonka bulgarialaiset meidän aloitteestamme olivat tehneet Makedoniassa Sarrailia vastaan, oli alussa saavutetusta menestyksestä huolimatta täytynyt keskeyttää. Sitä valtiollista tarkoitusta, johon hyökkäyksellä pyrittiin, Romanian estämistä sekaantumasta sotaan, ei saavutettu.
Aloite oli tähän aikaan kaikkialla vastustajaimme käsissä. Oli otettava lukuun, että nämä panisivat kaikki voimansa liikkeelle pitääkseen meitä edelleenkin tämän painon alla. Toiveet sodan läheisestä suotuisasta päättymisestä eivät voineet olla kehoittamatta liittoutuneita vastustajiamme kaikilla rintamilla varustautumaan mitä suurimpiin voimanponnistuksiin ja raskaimpiin uhreihin. Kaikki epäilemättä antoivat viimeisensäkin ollakseen osallisina suuntaamassa kuolettavaa iskua keskusvaltoja vastaan, ja Romania puhalsi tämän kunniaksi voitonvarmaa hyökkäyshälyytystä!
Ne varajoukot, mitä sekä Saksan että Itävalta-Unkarin armeijalla tällä haavaa oli vapaina ja käytettävinä, olivat vähäiset. Aluksi oli ensi sijassa uhatulla Siebenbürgenin ja Romanian rajalla vain heikkoja vartioita, enimmäkseen finanssi- ja tullivartioita. Siebenbürgenin sisäosiin oli sijoitettu uupuneita itävaltalais-unkarilaisia divisionia, osaksi vain taisteluun kelvottomia tähteitä. Siellä muodostetut tai paraillaan muodostuksen alaiset uudet joukot olivat siksi vähälukuiset, ettei vakavan vastarinnan teko niillä romanialaisten maahan hyökätessä voinut tulla kysymykseen. Olot Tonavan etelärannalla olivat meille tässä suhteessa suotuisemmat. Parhaillaan koottiin Dobrudzaan Bulgarian rajaseuduille ja ylemmä Tonavan varteen bulgarialaisista, turkkilaisista ja saksalaisista joukoista muodostettua uutta armeijaa, johon kaikkiaan kuului noin 7 hyvin eri vahvuista divisionaa.
Tässä oli oikeastaan kaikki, mitä meillä tällä haavaa oli käytettävänämme Euroopan-sotanäyttämömme kipeistä kohdista kaikkein kipeimmällä. Lisävoimia oli joko otettava muilta taistelurintamilta tai saatava taistelun kuluttamista ja lepoa kaipaavista joukoista taikka vihdoin muodostamalla uusia divisionia. Mutta varsinkin viimemainitussa suhteessa emme me eivätkä liittolaisemme olleet suotuisassa asemassa. Varaväkikysymys uhkasi jännityksen pysyessä alati yhtä suurena ja vielä kohotessakin käydä huolestuttavaksi. Sitä paitsi oli sota- ja ampumatarpeiden kulutus taisteluiden pitkällisyyden ja laajuuden vuoksi kaikilla rintamilla käynyt niin suunnattomaksi, ettei sodankäyntimme tyrehtyminen jo paljaastaan tästä syystä näyttänyt mahdottomalta. Turkissa vallinneeseen tilaan palaan myöhemmin.
Valtiollinen asema.
Sotilaallisen tilan ohella tulee minun esittää lyhyesti ensi vaikutelmani myöskin valtiollisesta yleistilasta. Alan oman isänmaamme oloista.
Kun sotatoimien johto uskottiin minulle, pidin mielialaa kotimaassamme vakavana, joskaan ei masentuneena. Epäilemättä olivat monet viime kuukausien sotatapaukset tuottaneet siellä pettymystä. Tämän lisäksi oli jokapäiväisessä elämässä vallitseva pula olennaisesti kasvanut. Erikoisen kipeästi kärsi keskiluokka näissä sille tavattoman epäedullisissa taloudellisissa oloissa. Ravintoaineitten saanti kävi yhä niukemmaksi, satotoiveet olivat keskinkertaiset.
Romanian sodanjulistus tiesi näissä oloissa uutta kuormaa kotimaan sotatarmon niskoille. Mutta silti oli isänmaa ilmeisesti nytkin valmis kestämään. Kuinka kauan ja kuinka vahvana tämä mieliala oli pysyvä, sitä ei tosin ollut mahdollinen ennakolta arvata. Lähiaikojen sotatapausten kehitys oli tässä suhteessa vaikuttava ratkaisevasti.
Mitä tulee Saksan ja sen liittolaisten keskinäisiin suhteihin, vakuutettiin vastustajaimme sodanaikuisessa kiihoituskirjallisuudessa että me pidimme liittolaisiamme rajattomasti vallassamme. Meidän väitettiin pitävän Itävalta-Unkaria, Bulgariaa ja Turkkia niin sanoakseni kaulasta kiinni, valmiina kuristamaan ne, elleivät ne tehneet, mitä me tahdoimme. Tuskin olisi kuitenkaan ollut mahdollista pahemmin vääristellä todellista asianlaitaa kuin väittämällä tätä. Luullakseni ei Saksan heikkous Englantiin verraten missään osoittautunut selvemmin kuin näiden maiden valtiollisen vaikutusvallan erilaisuudessa oman puolen liittolaisiin.