Suunnaton määrä uljainta voimaamme lepäsi kunniakalmistoissamme taikka oli ruhjotuin jäsenin tai ruumis sairaana tuomittu olemaan kotimaassa. Tosin oli vielä nytkin jäljellä uljas kantajoukko vuoden 1914 sotamiehiämme ja siihen liittyi paljon nuorta, innostuskykyistä voimaa ja uhrautumiseen altista tahtoa. Mutta tämä yksin ei vielä riitä armeijan voimaksi; voima ja tahto ovat kouluutettavat ja niiden tulee kokemuksissa terästyä. Armeija, jolla on niin suuret siveelliset ja henkiset varat, niin mahdikkaat historialliset perinnöt kuin Saksan armeijalla v. 1914, kestää tosin monta sotavuotta sisäistä arvoaan menettämättä, jos siihen vain virtaa kotimaasta tervettä ruumiillista ja siveellistä voimaa. Mutta sen yleisarvo alenee kuitenkin, asian luonnollisen kulun johdosta sen täytyy alentua, vaikka sen suhteellinen arvo jokaiseen viholliseen verraten, joka on yhtä kauan sodassa, säilyykin korkeana ja muita korkeampana.
Uusi puolustusmenetelmämme asetti korkeat vaatimukset joukkojemme siveelliselle voimalle ja taidolle, se kun löyhensi puolustuksen lujaa ulkonaista eheyttä ja samalla kohotti pienempäin osain itsenäisyyden korkeimmaksi periaatteeksi. Taktillinen yhteys ei enää ollut ulkonaisesti näkyvissä linjoissa ja ryhmissä vaan taktillisen yhteistoiminnan henkisessä siteessä. En liioittele sanoessani, että vallitseviin oloihin nähden siirtyminen näihin uusiin periaatteihin oli suurin luottamuksen osoitus, mitä saatoimme armeijamme, vieläpä sen kaikkien osien henkisille ja siveellisille voimille antaa. Jo lähin tulevaisuus oli osoittava, oliko tämä luottamus oikeutettu.
Lännessä puhkeaa ensimmäinen rajuilma valloilleen kevään tultua. Englantilaisten hyökkäys Arrasin luona huhtikuun 9:ntenä on vihollisten suuren kevätrynnistyksen alkusoitto. Hyökkäystä valmistellaan päiväkausia vihollisen suunnattoman tykistö- ja miinanheittäjämäärän kaikella raa'alla voimalla. Sellaisesta yllätystaktiikasta, jota Nivelle käytti edellisen vuoden lokakuussa, ei ole jälkeäkään. Eikö englantilaisten taholla luoteta tähän menettelytapaan vai tuntevatko he olevansa tottumattomia tähän taktiikkaan? Perustelut ovat tällä hetkellä yhdentekevät, tosiasiat riittävät ja puhuvat peloittavaa kieltä. Englantilaisten hyökkäys kulkee pauhaten yli ensimmäisen, toisen ja kolmannen juoksuhautalinjan. Tukikohtajoukot eivät kykene pitämään puoliaan tai vaikenevat sankarillista vastarintaa tehtyään; tykistöä menetetään joukoittain. Puolustusmenetelmä oli nähtävästi virheellinen!
Tilanne käy hyvin pulmalliseksi, on jouduttu kannalle, jossa kaikki tuntuu rupeavan horjumaan. "Pulmia on vältettävä", huutaa maallikko. Sotilas voi vastata hänelle vain: "Silloin saamme jo edeltäkäsin luopua koko sodankäynnistä, sillä niitä on mahdoton välttää. Ne kuuluvat sodan luonteeseen ja juuri ne antavat sille epävarmuuden ja vaarallisuuden leiman. Sotataidon tehtävänä ei ole välttää, vaan voittaa pulmat. Joka tahtoo peräytyä jo sellaisen uhatessa, sitoo omat kätensä, joutuu rohkeamman vastustajansa leikkipalloksi ja ratkaisun tullen sortuu heti."
En tahdo tällä väittää, ettei kaikkien niiden valmistelujen jälkeen, jotka olisi voitu tehdä, olisi ollut mahdollista välttää huhtikuun 9:nnen pulma. Sen ei ainakaan olisi tarvinnut tulla niin hirvittävän raskaana, jos oikeaan aikaan olisi viety reservit ottamaan vastaan vihollisen rintamanmurtoa. Mutta kun hyökkäys on niin helvetillisesti valmisteltu, on aina otettava lukuun se mahdollisuus, että puolustus paikoitellen hyvinkin pahasti järkkyy.
Illan taistelukertomus hahmottelee tänä huhtikuun 9:ntenä synkän kuvan, paljon varjoa, vähän valoa. Mutta tällaisissa tapauksissa täytyy valoa etsiä. Eräs säde, joskin epäselvä, ilmaantuu pimeydestä. Englantilaiset eivät näytä kyenneen käyttämään saavuttamaansa voittoa hyväkseen aina viimeisintä mahdollisuutta myöten. Se oli meidän onnemme, nyt kuten monesti ennen. Esityksen jälkeen puristan ensimmäisen kenraalimajoitusmestarin kättä sanoen: "No, olemme me yhdessä kestäneet pahempaakin kuin tänään tuli." Tänään hänen syntymäpäivänään! Luottamukseni ei ole järkkynyt. Tiesin, että uusia meikäläisiä joukkoja marssi taistelukentälle, että niitä tuli junissa. Pulma oli voitettavissa. Minussa itsessäni oli ankarin koettelemus jo ohitse. Mutta taistelu riehui yhä.
Toinen taistelukuva: Soissonsinkin luona ja sieltä kauas itäänpäin aina Reimsin seuduille asti jyrisevät huhtikuun ensimmäisestä viikosta alkaen tykit; ranskalaisten satalukuiset miinanheittäjät singauttelivat sieltä ammuksiaan. Täällä on päällikkönä Nivelle, varmaankin Verdunin luona hyvin ansaitun maineensa vuoksi. Hänkään ei ole viime kokemuksistaan Verdunin luona vetänyt meidän otaksumiamme johtopäätöksiä. Päiviä, jopa viikkokauden raivoaa ranskalaisten tuli. Sen piti muuttaa meidän puolustusvyöhykkeemme soraläjäksi ja ruumiskentäksi ja ainakin sielullisesti murtaa kaikki, mikä sattumalta säästyisi ruumiilliselta tuholta. Tässä hirvittävässä ahjossa näyttääkin tuon päämäärän saavuttaminen epäilemättömältä. Vihdoinkin otaksuu Nivelle meidän joukkomme täydelleen tuhotuiksi tai ainakin tarpeeksi pehmitetyiksi. Huhtikuun 16:ntena hän antaa voitonvarmana pataljoonansa käydä rynnäkköön tai ehkä pikemminkin tulen hehkussa kypsyneiden hedelmien korjuuseen. Silloin tapahtuu käsittämätöntä. Keskeltä pirstonnan ja hävityksen nousee saksalainen henki, saksalainen voima ja saksalainen tahto ja sinkoaa hävitystä ryntääviin rivistöihin ja niitä seuraaviin, meidän alkavassa tulessamme velloviin ja yhteen kasautuviin joukkoihin. Tosin murtautuu saksalaisten vastarinta paikoittain pahimmassa tuoksinassa, mutta mitä merkitseekään tässä jättiläiskamppailussa joidenkin yksityisten asemakohtien menetys, kun yleinen rintama pysyy voitokkaasti paikoillaan?
Taistelu merkitsee jo ensimmäisinä päivinään ranskalaisten ehdotonta tappiota. Verinen rynnäkön torjuntamme saa ranskalaisten sodanjohdon ja joukot mitä katkerimman, jopa vimmaisen pettymyksen valtaan.
Arrasin, Soissonsin ja Reimsin luona riehuu taistelu vielä viikkokausia. Taktillisesti se vain yhdessä ainoassa suhteessa eroaa edellisen vuoden Sommen kamppailusta: ensimmäisten päivien kuluttua ei vastustaja enää missään saavuta mainittavaa menestystä ja jo muutamien viikkojen kuluttua se vaipuu hyökkäyskentillään uupuneena takaisin asemataisteluun. Meidän puolustusmenetelmämme on siis kuitenkin vielä loistavasti osoittanut tehokkuutensa.
Ja nyt vielä kolmas kuva: Näytelmä tapahtuu Wytschaeten ja Messinesin kukkuloilla, luoteeseen Lillestä, Kemmelin edustalla. On kesäkuun 7:s. Siis ajankohta, jolloin edellä mainittujen taistelujen tuloksettomuus jo on epäämätön tosiasia. Asema Wytschaeten kukkuloilla, sikäläisen rintamakaaren avainkohdassa ei ole uusiaikaiseen puolustukseen otollinen. Suhteellisen kapea harjanne ei salli kyllin leveän vyöhykkeen käyttämistä. Etumaiset juoksuhaudat ovat länsirinteellä ja tarjoavat erinomaisen ampumataulun vihollisen tykistölle. Kostea maaperä vierii sekä kesällä että talvella, maa on miinataistelujen myllertämä, taistelujen, joita aikaisemmin juuri täällä oli mitä kiivaimmin käyty tärkeistä asemanosista oteltaessa. Mutta pitkään aikaan ei enää ole kuulunut maanalaista kaivaustyötä. Ei ainoastaan lännestä, vaan myöskin etelästä ja pohjoisesta päin kertoo vihollisen tykkituli puolustuksesta St. Eloin läheisillä kukkuloilla ja kummankin nurkkapilarin Wytschaeten ja Messinesin tienoilla.