Kaikesta sotilaihimme kohdistuvasta rakkaudesta ja tunnustuksesta huolimatta emme saattaneet sulkea silmiämme pitkän sodan kuluessa armeijamme liitoksiin syntyneiltä puutteilta. Hyvin ankarasti oli suurissa hyökkäystaisteluissamme tuntunut pitempiaikaisen koulutuksen saaneiden alempiluokkaisten johtajien riittävän lukumäärän puute. Taistelukuri oli vähitellen höltynyt yhä enemmän. Oli itsestään ymmärrettävää, että sotilas, päästessään käsiksi vihollisen varastojen rikkauksiin, ei voi kestää kauan kaivattujen elin- ja nautintoaineiden houkutusta. Mutta sotilaita olisi pitänyt estää antautumasta näihin nautintoihin sopimattomalla ajalla ja siten lyömästä laimin velvollisuuksiaan. Lukuunottamatta tällaisen käsityksen höllentävää vaikutusta joukkojen henkeen siihen sisältyi myös vaara, että meille suotuisat taistelutilanteet menivät käyttämättä ohi vaihtuen tuontuostakin päinvastaisiksi.
Taistelut olivat iskeneet ankaria, täyttymättömiä aukkoja riveihimme. Monet jalkaväkirykmentit oli aivan uudelleen ryhmitettävä. Rakennuskivet eivät yleensä olleet siveellisesti entisten ainesten tasalla. Kotimaan olojen varjopuolet kuvastuivat useissa suhteissa siitä mielialasta, joka vallitsi sodan kuluessa saapuneessa täytemiehistössä.
Sotaisen menestyksemme vaikutuksesta oli kylläkin mieliala kotimaassa laajoissa piireissä mahtavasti noussut. Tietoja taistelukentältä seurattiin suurella jännityksellä ja odotettiin raskaan kamppailun pikaista onnellista päättymistä. Nälkä, uhraukset ja huolet eivät näyttäneet menneen hukkaan, ja paljon voitiin unohtaa, paljon kärsiä miehekkäästi edelleen, kun vain äärettömän kärsimyksen onnellinen loppu pysyi saavutettavan lähellä. Niin tekivät armeijan voitot useinkin sen, mikä valtiolliselta johdolta jäi tekemättä. Mutta Saksan kansassa oli epäisänmaallisuuteen vaipuneita aineksia, jotka olivat itsekkyyden ja omanvoitonpyynnin turmeleman valtiollisen ajatussuunnan läpitunkemia, joiden hermot olivat niin ärtyneet ja joissa siveellinen turmelus oli niin pitkällä, että he pitivät vihollisen voittoa isänmaansa onnena ja rauhana, jotka etsivät ja luulivat löytävänsä hyvää yksistään vihollisen, pahaa taas yhtä ehdottomasti vain omassa leirissä, ja nämä ainekset olivat sen mädännyksen lähtökohtana, joka oli pilaava koko kansamme ruumiin. Trotski ei tosiaan näyttänyt puhuneen kuuroille korville Brest-Litovskissa. Hänen valtiolliset harhaoppinsa tunkivat rajapatsaittemme yli tavaten mitä erilaisimmista syistä lukuisia kannattajia kaikissa ammattiluokissa. Vihollisen kiihoitustyö jatkoi vaikutustaan julkisesti ja salaa. Se tunkeutui joko vahvempana tai heikompana kaikille elämämme aloille.
Niinpä näytti vastustusvoiman katoaminen kansastamme ja armeijastamme yhtyvän vihollisen tuhoamishaluun meidän häviöksemme. Menestys sodassa näytti olevan ainoana pelastuksena tästä tukalasta asemasta. En ainoastaan lujasti tahtonut vaan myöskin varmasti toivoin meidän pääsevän sen avulla onnelliseen päätökseen. Sellaisen menestyksen edellytyksenä oli, ettemme kadottaneet otettamme, että pysyimme hyökkäävällä kannalla. Me jouduimme heti vasaran alle, jos itse päästimme sen kädestämme. Me saatoimme taistella loppuun, jos vain kotimaa yhä antoi meille ne siveelliset ja ruumiilliset voimat, joita sillä vielä oli, jos se ei vain menettänyt uskoaan ja luottamustaan lopulliseen voittoomme, ja jos liittolaiset eivät pettäneet.
Näin ajatellen ja tuntien ryhdyin jatkamaan tähänastista yleissuunnitelmaamme.
HYÖKKÄYS EPÄONNISTUU.
Reimsin taistelun suunnitelma.
Asema Marnen mutkassa teki kesäkuun taistelujen päätyttyä epätäydellisen, lopettamattoman työn vaikutuksen. Ajan oloon emme voineet jäädä niihin asemiin, joissa nyt olimme olleet kesäkuun keskivaiheilta asti. Tarpeiden kuljetus tähän valtavaan puoliympyrään oli sangen puutteellista. Se oli riittävä vain suhteellisen hiljaisuuden vallitessa, mutta uhkasi käydä arveluttavaksi, jos pitkäaikainen suurkamppailu puhkeaisi. Meillä oli käytettävissämme vain yksi, sekin varsin vähän käyttökelpoinen rautatielinja, jonka piti kuljettaa tarpeet suurille sotilasmäärillemme tällä joukkojen määrään katsoen sangen ahtaalla alueella. Ulkoneva kaari lisäksi suorastaan ärsytti vihollista ryhtymään hyökkäämään joka puolelta. Muonitusolot ja taktillinen tilanne olivat täydelleen autettavissa vain siten, että saisimme Reimsin käsiimme. Se ei ollut meille onnistunut touko- ja kesäkuun taisteluissa. Olimme silloin siirtäneet päävoimamme etupäässä länteen päin. Reimsin valloitus oli nyt suoritettava erikoisella sotaliikkeellä. Mutta tilanteen vaatima taistelu soveltui myöskin meidän kokonaissuunnitelmiimme.
Aikaisemmin olen jo tehostanut sitä, että Lysin taistelun keskeytymisen jälkeen tuli päämääräksemme vielä kerran antaa englantilaisille Flanderissa ratkaiseva isku. Soissonsin luona suoritetulla hyökkäyksellämme oli juuri koetettu edistää tätä tarkoitusta, tahdoimme sillä saada vihollisen ylimmän johdon vetämään ranskalaiset tuet taas pois Flanderissa olevilta englantilaisilta.
Sillä välin oli jatkettu uuden Flanderin taistelun valmisteluja. Töitten kestäessä tulevilla hyökkäysrintamillamme saivat sen suoritukseen määrätyt divisionamme olla Belgiaan ja Pohjois-Ranskaan majoitettuina virkistymässä ja harjoittautumassa.