"Sen kyllä uskon", lausui lukkari itserakkaalla katsannolla, ottaen vieläkin vahvistavan hypyllisen nuuskaa; mutta nuo kaksi nuorta katsoivat toisiinsa ja heleä punastus nousi heidän kasvoillensa.
Vähäisen äänettömyyden perästä lausui Knutson:
"Minulla on yksi pyyntö hyvälle sedälle".
"Ja se on?" kysyi lukkariukko semmoisella äänellä, joka selvästi näytti, että hän arvasi jatkon; mutta Mari katsoi alaspäin ja punastui kasvoiltansa niinkuin kypsi puolukka.
"Niin, seikka on semmoinen", jatkoi Knutson, "että meillä olisi tänä iltana tanssi ruukilla, ja kun minä tiedän, että Mari mielellään tanssii, pyydän minä lupaa, että hän saisi seurata minua sinne".
"Niin, saanko luvan, rakas isä?" huusi Mari iloisella äänellä ja kapsahti ylös laudalta niin keveästi ja iloisesti kuin vilkas valkea västäräkki hyppää yhdeltä vaolta toiselle.
"Hm" — mutisi lukkariukko odotuksessaan pettyneenä, mutta kuuluvasti vastasi hän:
"Se asia ansaitsee ajattelemista, ja sill'aikaa me saatamme juoda lasin totia. Minä en tiedä, mimmoinen vastaus tulee olemaan, mutta 'ei' se ei tule, sanoi tyttö kosiallensa".
Iloisena tästä lauseesta kiiruhti Mari panemaan toimeen isänsä toivoa, ja pian istuivat molemmat ystävät höyryävän totilasin ääressä. Sill'aikaa valmistihe Mari tanssiin, sillä olihan isän vastaus varmaan myöntävä.
Olemme sanoneet, että Mari oli kaunis tyttö, ja semmoisena, kuin hän nyt seisoi valmiina lähtemään ruukille, oli hän totisesti viehättävä. Puettuna kaitaiseen, siniruutuiseen hameesen, joka erittäinkin osoitti hänen hoikkaa kasvuansa, ja pienellä sievällä olkihatulla vahvoilla kastanjanruskeilla hiuksilla, jotka varjostivat hänen raitista somaa muotoansa, oli hän suloisempi katsella kuin kedon kaunihin kukka.