"Totisesti", vastasi Bäck, "oli hän pidetty semmoisena maailman silmissä, vaan ei hänen edessänsä, joka tutkii sydämet ja munaskuut; sillä siksi oli hän liiaksi maailman mielinen. Hän laiminlöi työnsä Herran viinamäessä osaksi muiden toimien tähden, jotka eivät kuuluneet hänen hengelliseen kutsumukseensa, ja sentähden ylistivät ja kunnioittivat häntä tämän maailman lapset, jotka tuomitsevat tyhmästi. Toisin tuomitsevat Jumalan lapset, nuo hengellisesti mieltyneet, jotka ovat kutsutut taivaan riemuun ja onnellisuuten nyt ja kaikessa ijankaikkisuudessa".
"Hyvä herra pastori!" sanoi lukkariukko vähän myöntävällä äänellä, sillä hän ei tahtonut tässä tilaisuudessa riitaantua esimiehensä kanssa. "Minä luulen tekevämme parhaiten, ettemme tuomitse sinne emmekä tänne päin, vaan jätämme kaiken sen Hänelle, joka oikein tuomitsee. Varma on, että autuas rovastimme oli kunnian mies sekä pappina että ihmisenä. Hän oli oikea isä pitäjäläisille, joiden hyväksi hän eli ja vaikutti sekä sanoilla, että töillä. Jumala suokoon, että meillä olisi monta semmoista pappia, ja erittäinkin toivoisin, että pastori tekisi työtä sekä meidän hengelliseksi että ruumiilliseksi hyväksemme yhtä uutterasti kuin se äskettäin edesmennyt".
"Minä teen vielä enemmän", huudahti Bäck hartaalla katsannolla; "minä vien teidät pimeydestä valkeuteen, saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan".
"Silloin on kaikki hyvin toimitettu, ja minä toivotan vielä kerran pastoria tervetulleeksi tänne", sanoi lukkariukko hyvästi hymyillen. Hän otti sitte aika hypyllisen nuuskaa ja jatkoi: "Meillä tässä oli tärkeä hetki, kun pastori tuli. Asia ja summa on nimittäin se, että nämä lapset, jotka ovat kauan pitäneet toisistaan kaikessa kurituksessa ja Herran nuhteessa, äskettäin ovat lausuneet sydämensä ajatuksen ja luvanneet tulla yhdeksi ilossa ja hädässä. Minä toivoisin sentähden, että pastori joisi heidän kihlausmaljansa".
Pastori Bäck oli tähän asti ainoasti aivan vilahdukselta tarkastanut Maria, vaan nyt jännitti hän tutkivasti silmäyksensä tuohon ruusuposkiseen impeen, ja hänen isot ruskeat silmänsä säihkyivät kuin saaliinhimoisen tiikerin. Hän hillitsi kuitenkin pian itsensä ja sanoi äänellä, joka oli paljoa lauhkeampi kuin edellä kuultiin:
"Minulle tekee pahaa, etten saata täyttää lukkariukon toivoa. Minun uskonnollinen vakuutukseni on se, että kaikki väkiviina on kadotuksen juomaa, jota ei kukaan totinen kristitty voi eikä saa nauttia. Meidän Herra ja Mestari joi ainoastaan viiniä, ja minä, Hänen halpa palveliansa, teen samoin. En siis voi tyhjentää onnentoivotusmaljaa näille nuorille todilla, mutta jos lukkari ukolla on tarjota lasi viiniä, niin mielelläni suostun ehdoitukseen".
"Ei, mutta minulla ei ole, herra pastori", vastasi lukkariukko, suutansa vähän vääristäen. "Ainoasti kirkkoväärteillä ja arvoisalla papistolla on kirkon viiniä käsissä, jota muutamat heistä tietävätkin käyttää sangen pätevästi. Täällä oli nimittäin eräs kerettiläispappi muutamia vuosia sitte, joka joi ison pikarillisen viiniä, ennenkun meni saarnastuoliin. Hän pauhasi sitte voimallisesti tämän maailman pahuudesta kaikissa ilmansuunnissa, mutta erittäinkin paloviinan juomisesta Norrlannissa. Hän joi kuitenkin itsensä niin juovuksiin viinistä iltasella ruukilla, etten minä koskaan ole nähnyt kenenkään paloviinan juojan olleen niin perin humalassa. Yksi juoma on siis yhtä vahingollinen kuin toinenkin, kun sitä vaan kohtuuttomasti nautitaan. Ei mikään taas ole turmelevaa eikä häpeällistä, kuu se käytetään tunnolla ja kohtuudella. Kohtuullisuus on minun mielilauseeni, saa pastori tietää, eikä ole mitään kohtuuttomuutta ottaa pienen 'lämmittäjän' iltamalla. Jos pastori ajattelee päinvastoin, niin saa hän olla ilman. Minä juon lasteni menestysmaljan yksinäni, ja olen varma siitä, että sillä on yhtä hyvä vaikutus. Kimahus, lapseni! Olkoon teidän liittonne tapahtunut onnellisena hetkenä ja siunatkoon Jumala teitä kaikkina elonne päivinä!"
Bäck ällistyi vähän ukon vapaapuheisuudesta, mutta hän katsoi viisaimmaksi olla hyvällä tuulella. Hän otti sentähden vesilasin ja kilisti kumpaisenkin liitontekijäin kanssa, lausui samassa oikealla saarnaäänellä taivaan siunauksen heidän liitollensa. Hän otti sitte jäähyväisensä ja meni tiehensä; mutta lähetti Mariin sitä ennen silmäyksen semmoisen, kuin kaliseva käärme käyttää vietelläksensä lentävää lintua saaliinhimoiseen kitaansa.
"Mitä piditte uudesta pastorista?" kysyi Knutson, joka oli ollut edellisen keskustelun hiljaisena kuulijana.
"Väärin on", sanoi lukkariukko, "tuomita ihmistä näin lyhyen tuttavuuden perästä, mutta minuun ei hän tehnyt ollenkaan hyvää vaikutusta",