"Se oli hyvin kaunis, mutta minä en ymmärrä oikein sen viimeistä lausetta", sanoi Mari.
"Se on helposti selitetty", vastasi Knutson. "Kuolema itkee, kun hän kerran on pakotettu eroittamaan onnelliset".
"Mutta me emme koskaan eriä". sanoi Mari kauneimmasti hymyillen ja tuli vielä lähemmäksi rakastajaansa, joka käytti tilaisuutta ja painoi vielä muutamia suuteloita hänen suullensa.
"E1, me emme koskaan eriä", sanoi Knutson. "Me seuraamme aina toisiamme ja elämme onnellista elämää; ja tästä lähin tulee seuraava laulu olemaan minun lempilauluni:
"Eipä mull' oo vara juoda
Samppania kuohuvaa;
Rypälettä nautin tuota —
Siin' on juoma tuoksuvaa.
Valkealla kunnahalla,
Niinkun kirkas rubini,
Yhä kasvaa uhkumalla
Kallis, armas viinini.
Hänen suloisuudestansa
Juon ma syömen halusta,
Juon ja juovun kohdastansa
Suloisesta mehusta.
Mutta vaikka rypälettä
Nautin päivin, hetkittäin,
Aina vaan on niinkun mettä
Se on suu mun ystäväin!"
Knutson todisti teolla sanansa, jonka jälkeen rakastuneet vilkkaasti puhellen jatkoivat matkaansa määrättyä paikkaa kohden, jonne päästyä heitä kohtasi vilkkain näkö.
Viheriälle kentälle muutamien lehtevien koivujen alle keskelle isoa ruukin pihaa oli iso ihmisjoukko kokoontunut, leikkien ja tanssien siellä monituisella tavalla. Oivan ruukin isännän tapana oli tänne usein kutsua alustalaisiansa ja pitäjäläisiänsä pieneen huvitukseen viheriälle nurmikolle, ja siellä olivat he tänäkin iltana viettämässä patronessan syntymäpäivää. Suurin ilo ja hupaisuus oli nyt siis parhaillaan, ja tarjoukset tapahtuivat sangen tiheään. Ei kukaan kuitenkaan ollut siivoton puheissa eikä käytöksessä. Kaikki kävi iloisasti ja sävyisästi, ja tästä niinkuin paljosta muustakin hyvästä oli kiittäminen äskettäin kuollutta rovastia. Ennen hänen aikaansa oli kielletty leikkikemujen pitäminen, tahi kokoontuminen leikkiin ja tanssiin vapaassa luonnossa, ja seuraus oli tavallinen. Kielletty hedelmä on ollut kaikkein enemmän haluttu aina paratiisin ajoista asti. Rahvas tanssi salaisesti, ja heidän leikkinsä ja pelinsä loppuivat tavallisesti juopumuksella ja tappeluilla. Rovasti esti tämän, antamalla kansan vapaasti ja esteettömästi iloita, milloin niin saattoi tapahtua, mutta hän puhui myöskin parhaimmille ja viisaimmille talon isänneille, että he olisivat semmoisissa tilaisuuksissa läsnä ja pitäisivät tarkan valvonnan kokoontuneista. Itse tuli hän usein sellaisiin tilaisuuksiin, ja tämänlaisen asiain järjestelmän kautta muuttuivat vähitellen entiset juomapidot todellisiksi kansan huviksi, joihin ken hyvänsä saattoi osaa ottaa.