"Vai niin … sinä ajat näillä vaunuilla kuin kyydit minua," sanoi emäntä ja hempahutti päätään takaperin.
"Minä käskin hänen ottamaan matka vaunut," sanoi isäntä kireellä äänellä.
"Sitä ei isäntä käskenyt," vastasin minä.
"Oletko sinä uppi-niskainen," sanoi hän, jonka jälkeen hän otti piiskan ja löi minua muutaman kerran, emännän suureksi huviksi, joka nauroi salaisesti.
Tämä oli ensi kerta kuin sain selkääni ripille päästyäni, ja se suretti minua sentähden syvästi. Minä olin itse mielestäni jo koko mies ja pidin rangaistuksen häpeällisenä, semmenkin kuin se oli syytöinnä. Minun rehellisyyteni oli loukattu. Sulasta harmista en voinut maata parina yönä.
Talven kuluessa tapahtui se usein että minä sain selkääni, kosk'en koskaan voinut olla vaiti, kuin tiesin minulla olevan oikein. Minä kärsin sanomattomasti senkaltaisesta kohtelemisesta ja valitin tuskaani Ollelle.
"Tämä mailma on sellainen," sanoi hän; "palkollisen pitää pitämän suunsa kiini ja kärsimän … ei ne ole ihmisiä, ymmärräthän sen."
"Ei kaikki isännät kuitenkaan ole sellaisia," sanoin minä.
"Toiset huonompia, toiset parempia… Minä olen jo palvellut viisitoista vuotta ja koetellut molempia, jonka sinäkin tulet aikaa myöten tekemään. Orjan elämä on meidän osamme alusta loppuun asti."
"Koska palveleminen on niin kurjaa, kuin sinä sanot, niin minä siassasi naisin ja rupeisin torppariksi. Minä luulen ettäs olet ansainnut paljon rahaa pitkänä palvelus-aikanasi."