Seuraavana aamuna olin minä varhain liikkeellä, ja toimittelin tavallisia askareitani. Minä olin suuruksella, enkä huomannut isompaa tylyyttä kuin tavallisesti, josta syystä jo rupesinkin luulemaan piian väärin kuulleen. Mutta yht'äkkiä sain minä sanan isännältä että tulla sisään, jota käskyä minä myös paikalla tottelin.
Sisään tultuani huomasin minä oitis nimis-miehen, joka käveli edestakaisin laattialla. Hän seisahti eteeni, kädet ristissä rinnan päällä, ja katsoi terävästi päälleni. Senjälkeen antoi hän kuulla kauhean äänensä ja sanoi:
"Sinäpä juuri olet kaunis lintu! Vasta viiden- eli kuudentoista vuoden vanha ja sentään niin pitkälle tullut, ettäs menet isäntäsi päälle nyrkki-putikassa. Etkös häpee roisto!… Sinustapa tulisi aika rosvo, jollei sinua aikanaan nöyristettäsi."
"Vallan minun sanani," sanoi emäntä. "Pietari mietti jättää asian sikseen; mutt'ei hän sillä lailla viimein enää taitaisi pitääkään palkollisia, ja tahto häntä piru olla emäntänä."
Kuin nimis-mies ja emäntä ison aikaa olivat viserrelleet sillä nuotilla, sanoi kirkkoväärtti vihdoin viimein, että minun paikalla piti valmistaman itseni ja seuraaman vankeuteen, koska hän niinkuin kunnialinen mies oli pakotettu laillisesti käyttämään itsensä minua vastaan sen tapahtuneen rikoksen tähden… "Joudu pian," sanoi nimis-mies kauhealla äänellä.
Sydämmessäni kirventeli että minua sillä lailla puhuteltaisiin, semmenkin että emäntä ja nimis-mies niin tekivät, mutta minun piti tytyä sallimukseeni, joka oli että pitää suuni kiini ja totella. Minä puin paraat vaatteet päälleni ja istuin pian rattailla ruunun-miehen rinnalla, jonka piti viemän minun määrättyyn paikkaan. Juuri kuin olimme valmiit lähtemään, pisti Olle salaisesti tolvan käteeni, jota hän pusersi niin kovasti että olin poraamisillani. Emäntä tuli ulos ison eväspussin kanssa, jonka hän antoi minulle, ja sanoi teko-pyhällä äänellä:
"Tässäs saat vähän evästä, jonka sinä hyvin taidat tarvita; sillä tämän jälkeen ei juuri taitta antaa hanhen paistia."
Nimis-mies kehui hänen hyvää sydäntänsä; mutta koska minä tunsin sen vähän paremmin, niin en millään muotoa voinut yhtyä hänen kehumiseensa. Vihainen olin minä jo entiseltä, mutta hänen tarkoittamisensa sen syödyn hanhen päälle vihoitti minua vielä enemmän. Kiukussani viskasin minä eväspussin alas hänen jaloillensa. Kaikeksi onneksi lähti hevonen siinä samassa juoksemaan, niin että ilma sai pitää hyvänänsä sen kepin pamauksen, jonka nimis-mies oli minulle tarkoittanut.
Ei meillä ollut täyttä peninkulmaakaan kihlakunnan vanki-huoneesen jonka tähden joudummekin pian määrättyyn paikkaan. Ruunun-mies antoi passini vanki-huoneen vartialle, yksi suuri ja tuima mies, joka paikalla tarttui kaulukseeni ja tuuppasi minun huoneesensa. Senjälkeen aukasi hän yhden kovasti raudotetun oven ja sysäsi minun pimeesen huoneesen, jonka jälkeen hän telkesi oven ja jätti minua omaan haltuuni.
Huone ei kuitenkaan ollut vallan pimeä, niinkuin minä ensin luulin. Katon rajasta oli pieni, vahvalla rauta-ristikolla varustettu, akkuna, josta aurinko levitti himmeän valon huoneesen, niin että ilman suurta vastusta voi nähdä mitä siellä liikkui. Joitakuita mustanpintaisia miehiä, säkenöitsivillä silmillä ja keltasenkalveilla poskilla, istui ympäri seiniä. Nämät antoivat kuulla helvetinmoisen hurra-huudon minun sisään tullessani ja kolistelivat rautavitjoillansa. Väristys kävi joka jäseneni läpitse. Minä kaduin syvästi ett'en ollut totellut sen hyväntahtoisen piian neuvoa.