"Terve tultua hyvään seuraan," sanoi yksi.
"Istu ja ole niinkuin lapsi talossa," sanoi toinen.
"Oletkos varastanut jotakin arvon-alaista," kysyi kolmas.
"En minä ole mikään kurja varas," vastasin minä peräänajattelematta.
"Laulatko sinä sillä nuotilla," sanoi se, joka istui minua lähimpänä, käänsi äkkiä ruumistansa ja löi minua jalkaraudoillansa jalkoini, niin että minä olin ylönniskojani menemäisilläni. Ne toiset päästivät hirmuisen naurun, joka pani kylmän väristyksen menemään pitkin selkärankaani. Senjälkeen piti minun tyystään kertoa syyn tänne tulooni.
"Hyvin, helvetin hyvin," rähisi yksi seurasta. "Minä aloin tieni samalla tapaa. Ilkeän kurinen isäntä löi minua sekä varhain että myöhän. Tuimuudessani annoin minä kerran hänelle korva-puustin takaisin, ja sentähden lähetti hän minun linnaan. Mutta kylläpä ukko senjälkeen on saanutkin tietää, mistä Taavetti olutta osti, sillä minä olen varastanut häneltä kolme kertaa, ja kuin minä tästä lähin pääsen irti, niin minä tehen koko hänen talostansa vähäisen jouluvalkeen — ha, ha, ha!"
Tänkaltainen puhe olisi toisessa tilassa nostanut minun kauhuni; mutta, vihoitettu niinkuin minä nyt olin sekä sielussa että sydämmessä, kuultelin minä mielelläni sekä tätä että monta muuta samankaltaista kertomusta. Minun hyvä enkelini oli paennut ja jättänyt tilan toiselle, joka ainoastaan kuiskutteli kostosta ja palkinnosta.
Tämä mieli-ala kesti pari päivää, mutta silloin minä sain äkkiä toiset ajatukset.
Yhtenä aamuna aukasi vanki huoneen vartia oven ja käski minun tulemaan ulos; sillä siellä oli joku, joka tahtoi puhutella minua. Minä en suinkaan ollut myöhäinen tottelemaan käskyä. Kuinka iloiseksi eikö mieleni lentänyt, kuin vähä Elina tuli tuvassa vastaani ja pusersi kättäni. Me istuimme sohvalle. Alusta oli hän niin liikutettu ett'ei voinut sanoa sanaakaan. Hän itki katkerasti, ja jokainen kyynele, kuin vierisi hänen hellistä silmistänsä, sulatti palan vihan jäästä sydämmeni ympäriltä, siksi kuin taas tuli puhtaaksi ja lämpöiseksi niinkuin entisiin aikoin. Minä lohdutin häntä niin hyvin kuin paraitten taisin. Vihdoin viimein tuli hän levolliseksi ja sanoi hellimmällä äänellänsä:
"Herra Jumala että sinun piti niin onnettomasti käymän, Thore! Et sinä voi uskoa kuinka murhellisiksi äiti ja minä kävimme, kuin saimme kuulla sinun olevan vankiudessa. Äiti on kipiä, muutoin hän olisi itse tullut tänne sinua lohduttamaan; nyt hän lähetti minun siaansa. Minulla on koko liinallinen ruokaa … sinun on kai hyvin nälkä, Thore raukka?"