Siellä minä kohtelin monta vanhaa tuttua, mutta kaikki menivät kaihtaen minua sivulle päin. Kirkossa kansa katseli enemmän minua kuin pappia. Ne, jotka istuivat vieressäni, siirsivät itseänsä niin paljon kuin taisivat. Jumalan palveluksen päätettyä menin minä kirkkopihaan ja kuulustelin joka taholta; mutt'ei kukaan tarvinnut palvelustani. Minä huomasin että kaikki inhoivat minua niinkuin ruttohista; minä tulin ala-kuloiseksi ja kadun syvästi ett'en jäänyt linnan haltian tykö.
Juuri kuin olin palaamaisillani, tuli Olle vanhan harmaa-pään ukon kanssa tyköni ja sanoi;
"Minä olen puhutellut Matti Eeronpoikaa. joka ottaa sinun palvelukseensa jos tahdot."
"Se on nyt niin," alkoi ukko, "ett'en minä tapaa pitää muuta kuin yhden rengin ja puima-miehen; mutta kuin minä taidan ymmärtää ett'ei se ole helppoa sinulle että saada paikkaa, niin saatan tänä vuonna olla puima-miehettä ja ottaa sinun sen siaan. Sinulla on rehelliset kasvot ja vaikka olet linnassa ollut; niin olet kai sentään kristitty ihminen, joka taitaa olla valtakunnalle hyödyksi."
Ukon puhe teki minulle hyvää, ja pian olimmekin sopineet palkasta; sillä vaatimukseni olivat aivan vähäiset.
"Parempaa paikkaa ei sinun sopinut saada," sanoi Olle iloisella mielellä, ja siinä hänellä oli aivan oikeen.
Matti Eeronpoika ja hänen vaimonsa olivat vanhan aikaisia ihmisiä. He olivat lapsettomia ja varakkaampia koko seurakunnassa; mutt'ei he kuitenkaan eläneet ylön-paltisesti. Huoneet olivat maalatut ja huone-kalut hyvät, vaan ei ylen kauniit. Järjestys ja siivo oli joka paikassa nähtävänä. Isäntä söi saman pöydän ääressä kuin mekin ja kohteli meitä kaiken puolin niinkuin olisimme olleet talon lapsia. Kuin olimme metsässä olleet ja siellä sekä kastuneet että viluuntuneet, saimme aina kuivata vaattemme tuvassa ja itse lämmitellä valkeen ääressä, ennenkuin menimme johonkuhun muuhun työhön. Joka aamu ja ehtoo pidettiin rukoukset, joihin koko talon väki kokoontui. Juhla ehtoina ja muutoinkin kuin olimme vapaat työstä, luki hän meille aviisista ja satukirjoista, joita hän enemmiten rakasti. Hän kohteli meitä, sanalla sanoen, hyvyydellä ja ihmisrakkaudella; sentähden kävikin työt niinkuin tanssi.
Tämä hallitus-isällinen elämä ei kuitenkaan kestänyt kauan. Kevät puoleen kuoli sekä isäntä etkä emäntä ja seurasivat toistansa hautaan niinkuin olivat tehneet elämässäkin. — Rauha ja siunaus olkoon heidän majassansa!
Nyt nousi surullinen elämä koko talossa. Sukulaiset riitelivät kauan perinnöstä. Vihdoin viimein osti vainajan sisaren poika talon ja sukulaiset sopivat keskenänsä.
Uusi isäntä oli nuori varallinen mies, joka hiljan oli nainut kirkkoväärtin vaimon sisaren. Hän oli niitä upeita talonpoikia, joka ennen tahtoi että häntä kutsuttaisiin maanviljelijäksi kuin talonpojaksi. Hänen akkaansa piti kutsuttaman rouvaksi, koska hän oli ollut pari kuukautta kaupungin koulussa.