Rouva tosin hiljaisuudessa vuodatti monta kuumaa kyyneltä miestään muistaessaan; mutta hän sai pikemmin lohdutusta kuin murhetta näissä kyyneleissä, sillä ne johdattivat hänen mieleensä niin monta suloista hetkeä.
Ukko oli sanomattoman onnellinen. Hän rakasti koiraa niinkuin vanhaa koettua ystävää ja rouvaa kuin ylhäisempää olentoa. Tämän lempeä, ystävällinen käytös vaikutti suuresti ukon tapoihin ja elämään, joka vähitellen sai hienomman muodon, ilman että hän itse huomasi sitä. Hän ei ryypännyt eikä kiroillut, viihtyi paraiten kotona, jolla taasen oli seurauksena, ett'ei hän enään ensinkään pitänyt lukua Yrjö kalastajasta ja muusta seurasta, joka nyt oli muuttunut hänelle inhoittavaiseksi Hän kuulteli mielellään, kun rouva luki raamattua, ja hän kävi mielellään sunnuntaisin hänen kanssaan kirkossa jolloin hän aina oli hieno ja puhdistettu, kuin paremmanlainen senaikainen merikatteini.
Yhdessä asiassa he olivat aivan erimieliset, nimittäin poikain tulevaisuudesta.
Molemmat vanhemmat pojat olivat tukevahartijaiset ja rotevat, ja ukko sen tähden vakuutti, että heidän kaikella muotoa pitäisi ruveta merimiehiksi, jota rouva, ajatellessaan niitä vaaroja, joita merimies saa kokea, ei tahtonut myöntää.
Heidän kiistansa tässä asiassa päättyivät sentään kaikessa ystävyydessä, sillä rouva vihdoin selitti, että pojat saisivat ruveta miksi itse paraiten halusivat, kunhan vaan aina olisivat hyödyllisiä ja rehellisiä ihmisiä.
Ja ukko Striid koirineen marssi joka iltapuoli alas kaupunkiin, jossa he asettuivat jonkun ravintolan oven läheisyyteen ja toimittivat saappaankiillotusta, kunnes ukko oli saanut määrätyn summansa; sitten he menivät jollekulle yleiselle paikalle missä ihmisiä tavallisesti oli kävelemässä, ja alkoivat siellä huvittaa yleisöä konsteilla.
Ukko olisi voinut ansaita paljon rahaa, mutta ei hän koskaan huolinut enemmästä, kuin hän välttämättömästi tarvitsi. Hän toimitti myös tuota ammattiaan hyvin varovaisesti, sillä ei hän koskaan antanut koiran panna jalkaansa muiden kuin hyvin kiiltävien saapasten päälle, joiden omistajalla kyllä oli varaa antaa pieni ropo harjaamisesta. Moni näistä tunsi ukon juonen ja maksoi mielellään pienen kolikon, saadakseen nähdä kuinka ukko koiransa kanssa toimitti tehtävänsä.
Näin näiden taito pian tuli tunnetuksi koko pääkaupungissa; mutta asiat yhä edelleen kävivät hyvin, sillä kaikki pitivät paljon lystistä merimiehestä ja hänen viisaasta koirastaan.
Rouva Woogman ei kumminkaan tiennyt mitään ukon vehkeistä. Paitsi sitä vähäistä summaa, jonka ukko ansaitsi koiran konsteilla, luuli hän että kaikki rahat; jotka ukko toi kotiin, tulivat hänen pahviteoksistaan, ja tässä hänen luulossaan koetti ukko kaikella tavalla häntä pitää.
Kotiintullessaan iltaisin oli ukko tavallisesti ostanut vähän hedelmiä ja muita makoisia, joita hän sitten jakeli pienille ystävilleen, jotka aina olivat iloiset ja kiitolliset.