Mitään merkillisempää tapahtumatta kului näin kolme onnellista vuotta tältä perheeltä, kun tapaus, jolla oli sangen mieltä liikuttavaiset seuraukset, tuli väliin.
Vanhin poika, joka nyt oli rivakka nuorukainen, oli kahtena suvena ollut merillä, suureksi mielihyväksi ukolle, jonka ylpeys ja ilo hän oli.
"Jos minulla vaan olisi rahaa, niin minä talvella ottaisin perämiestutkinnon", sanoi nuorukainen, kun hän syksyllä tuli kotia.
Ukko sai nyt kolmannen kerran rahamurhetta, joka häiritsi hänen yölepoaan.
"Rahaa täytyy vaikka millä lailla hankkia ja pojan täytyy päästä perämieheksi", sanoi ukko itsekseen ja mietti niin että päätä kivisti.
Eräänä iltana, kun hän palasi kotia, laski hän melkoisen setelimytyn kourastaan pöydälle ja sanoi:
"Tässä on rahaa! Nyt Kustaasta tulee perämies."
Kaikki ihmettelivät nähdessään tuota rahapaljoutta ja kysyivät uteliaina, mistä hän oli saanut ne.
"Älkää kysykö sitä minulta!" vastasi ukko, "sillä minä häpeän sitä kertoa."
"Ettenhän suinkaan ole varastanut niitä", sanoi rouva Woogman levottomana.