Ei siis kumma että hän oli sekä lämmin että hengästynyt kohdatessaan ystävänsä.
Tästä tapauksesta voimme oppia, että ahneus pettää viisauden ja että aina on paras ansaita leipänsä kunnian tiellä.
VIII.
Uusia keskustelemia ja onnettomuuksia.
Mahdollista on ajatella Koposen mielipahaa saatuansa kuulla miten päivän kysymys oli päättynyt, mutta mahdoton on sitä kertoa. Hän repi vaatteensa ja kiroi syntymäpäiväänsä. Kunnianhimo oli muuttua hulluudeksi. Vapisevalla sydämellä vaipui hän sohvalle matona kierrellen, kunnes Kakkuri kertoi onnettomuutensa.
"Kuinka suuri oli tavaran arvo?" kysyi Kela, joka salassa nauroi koko asiaa.
"Vähintäkin kolmetuhatta markkaa, sillä se oli ihan silkkiä ja ryytiä," huokasi Kakkuri.
"Saakelin kallis leikki, jos lukuun otetaan runsaat sakot."
"Minä joudun ihan maantielle," huokasi Kakkuri taas.
"Tuo kaikki on maallista, mutta minä olen elin ijäkseni häväisty! eiköhän tässä ole mitään apua, Kela veikkoseni!" puhkasi Koponen.