Peläten väistyvät lapset ulomma, ehkä muistaen että niin se äiti heitäkin… Vaan sitä ne ei ymmärtäneet mintähden villoja piiskattiin, ei enemmän kuin useimmiten omaansakaan kuritusta.
Kun villat arveltiin jo olevan sekaisin, keräiltiin ne vasuun ja Reeta rupesi kalttaamalla sekoittelemaan, osasihan Kaisakin selvitellä, vaikkei vielä oikein juoksevia lepereitä saanut syntymään. Tuijuun pani äiti tulen ja asetti sen pöydän nurkalle, josta kaikki näkisivät. Itse rupesi toki likimmä ja olihan sillä tarkkaa työtäkin, kun ompeli nuorimmalle mekkoa vanhasta hameestaan.
— Eikös se Paavo tee mitään, mitä sinä siellä jörötät? virkahti isä, joka pöydän taakse nurkkaan oli pitkälleen heittäytynyt.
Lattialla leikki kaksi poikaa rukin kuontalolaudan kanssa, johon olivat nuoran kiini sitoneet, ja toinen sillä sitten mukamas istui, kun toinen veti. Vaan pianhan semmoisesta reestä putoaa ja hevonen alkaa tyhjänä mennä kiidätellä ympäri lattiaa, vaikkei alat suuret ole: välistä kolahtaa reki rahin jalkaan, siitä kohta kätkyeen, Reetan rukkiin, josta Reeta jo äsähtää, pankon nurkkaan ja oven suussa olevan vuoteen jalkaan. Paavon jalka siellä oli myös ovensuunurkassa ja siihen tarttui lauta kiini. Vaan Paavo potkasi sen pois jaloistaan, mutta se kimmahtikin lautaa hamuilevan ja naurattelevan pojan otsaan. Ja silloinpa äänet muuttuikin!
— Mitä se Paavo taas pienelle?… annatko olla huu'attamata… varsin tahallaan siinä… sitähän on kelvoton! torui äiti.
— Eihän se kuin kimposi, selitti äitilleen toinen poika.
— Niin, vahingossahan se oli, puolusti Reeta, vaan Kaisa sanoi että se oli tahallaan.
— No, elä itke laps', äit' painaa esliinallaan ja puhuu, niin kyllä se paranee. Elä itke… Panetko pois poika sen rukin lavan… Ja sinä Paavo, tokko otat kirjan käteen ja alat kat'ella. Sinä siellä vain jouten istua törötät, iso poika, ja rippikouluunkin pitäis' kohta… tai jou'ut laiskain kouluun. Soh! alatko kat'ella?
Totella täytyi, vaikkei se mieleistä olla mahtanut eikä suurilla askelilla eteenpäin mennyt. Läksyä oli aina joka kinkerissä vähän lisätty, vaan ei sitä tullut luetuksi, aina se oli toisesta sunnuntaista toiseen jäänyt… ja toruttu oli joka kinkerissä eikä sekään auttanut. Välistä kun äitinsä rupesi kovaksi, piti pojan totella. Niinpä nytkin. Ja kirja oli Svebeliuksen katekismus.
— "Toinen Pääkappale. Uskon Tunnustuksesta ja Evankeliumista. Mikä uskonoppi on? — Se on oppi Jumalasta, Pyhästä Kolminaisuudesta ja Hänen hyvistä töistänsä, jonka kristityn ihmisen tulee tietää ja uskoa, jos hän autuaaksi tulla tahtoo."