— Asiassa on perää, sanoi hän jyrkästi, luoden taas silmänsä maahan.
— Well, arveli eversti venyttäen, — entä sitten?
— Entä sitten…?
— Tarkoitan: mitä se sinua liikuttaa? Oletko mitään tehnyt?
— En, mutta totta kai se minua liikuttaa! Olenhan valtion virkamies, esivallan käskettävänä … totta kai minua liikuttaa esimiehiltäni tuleva käsky!
— Sinä olet suomalainen virkamies etkä ole velvollinen täyttämään venäläisten käskyjä.
— Te ette ymmärrä asiata, eversti…
— Ymmärrän hyvinkin. Sinä, Hormio, ottaisit siis kiinni ja antaisit ilmi venäläisille suomalaisen pojan, jonka tietäisit olevan lähdössä — sanokaamme Saksaan? Sekö on isänmaanrakkautta?
— Mutta ajatelkaa toki, että se on valtiopetosta suomalaistenkin perustuslakien kannalta!
— Hm … olkoon. Sinä tiedät, että minä käytännöllisenä amerikkalaisena olen vapaamielinen tuommoisissa asioissa. Minkä tähden meidän suomalaisten pitäisi rakastaa venäläisiä byrokraatteja ja olla uskollisia Venäjän hallitukselle, joka varsinkin viime vuosikymmeninä on tarmonsa takaa sortanut maatamme? Miksemme saisi rakastaa esim. saksalaisia, jotka eivät ole meille koskaan mitään pahaa tehneet?