— Nimismiehen huoneessa, ellen erehdy… Mutta oletko varma siitä että nimismies osaa venäjänkieltä?
— Ainakin hän jonkun verran sitä osaa. Kyllä hän varmaan raha- ja ilmiantokeskustelussa toimeen tulee…
— Mitä sitten on tehtävä, Helmer? Jos ei meillä ole mitään todistuksia, ei isä usko. Hän vain nauraa kaikelle niin kuin äsken… Ja minä tunnen, että tämä on perin vakavaa…
— Linda rakas, jos kuitenkin koettaisimme puhua isällesi… Mielestäni sinun näkysi jo itsessään on todistus…
— Voi, voi, kun nuo vieraatkin ovat tuolla… Jos voisimme käskeä isän tänne nyt heti… Ehkä on paras puhua hänelle… Jokainen minuutti on kallis… Kuule, Helmer, jos minä rientäisin sanomaan isälle, että hän tulisi tänne, ja sinä odottaisit täällä? Minä pidän seuraa vieraille sillä aikaa. Muuten luulen, että he kohta alkavat lähteäkin… Varmasti juovat jo teetä… Sano, Helmer, teenkö niin? Sinä jäät tänne?
— Jään tietenkin, jos niin tahdot.
— Ja sinä puhut isälle?
— Puhun.
— Ja olet selvillä asiasta ja asian vakavuudesta?
— Olen, Linda.