— No, sitten lähden… Ja kun vieraat poistuvat, tulen tänne, jos te silloin vielä olette täällä…
Ovi sulkeutui hänen jälkeensä, ja tohtori jäi yksin huoneeseen odottamaan; nyt vasta hän pani merkille, että kuoron laulu kuului alhaalta himmeästi tänne ylös. Hän koetti luoda järjestystä ajatuksiinsa ja tunteihinsa. Hän huomasi, kumma kyllä, olevansa enemmän kiihdyksissä siitä ajatuksesta, että Hormio oli röyhkeällä tavalla loukannut Lindaa, kuin siitä, että setä Ansamaata uhkasi nimetön vaara. Hän moitti itseään kylmyydestä, mutta selitti samalla itselleen, että Hormio oli menetellyt anteeksiantamattoman hävyttömästi. Hän — Helmer — tiesi todella rakastavansa Lindaa, mutta ei hänen päähänsä olisi pälkähtänytkään puhua rakkaudestaan Lindalle, ennen kuin hän olisi voinut huomata joitain merkkejä Lindassakin toveruutta ja sukulaisuutta lämpimämmistä tunteista. Vihdoin hän tyynnytti itseään sillä ajatuksella, että eihän Hormio Lindaa rakastanutkaan: koko kosiminen oli paljasta juonta — ja rahat taustalla näyttelivät epäilemättä suurinta osaa.
Tahdonponnistuksella hän sitten käänsi ajatuksensa eversti Ansamaan asiaan. Siinä oli varmaan, kuten Linda uskoi, jotain sangen vakavaa takana. Mutta mitä? No, sehän ei oikeastaan liikuttanut häntä, se oli sedän oma yksityisasia. Hänen velvollisuutensa oli vain puhua, niin kuin oli luvannut.
Hän heräsi mietteistään siihen, että ovi aukeni ja eversti Ansamaa astui huoneeseen.
— Halloo, Helmer, mitä tämä merkitsee? Linda hiipii luokseni kuin pakeneva intiaani ja kuiskaa korvaani, että minun heti välttämättä on mentävä hänen kammioonsa, jossa tohtori minua odottaa… Ilveilettekö kanssani vai mitä? Täällä sinä naimaikäinen mies olet nuoren tytön kaikkein pyhimmässä — onko teillä ollut lemmen kohtaus? oletko kosinut? tahdotko siunaukseni?… Tapasi pyytää sitä on verrattain omituinen!
Everstin ääni oli hilpeä kuten tavallisesti — ehkä hieman liian hilpeä, ajatteli Helmer.
— Suo anteeksi, setä Olavi, että vaivaamme sinua, mutta leikki on mielestämme kaukana…
— Well, sinulla on siis tärkeä ja kiireellinen asia?
— On, mutta etkö sinä istu?
— Olkoon menneeksi, mutta ymmärräthän — vieraat tuolla alhaalla…