Nimismies ei heti vastannut. Hän silmäili tyttöä edessään ja hänen katseensa muistutti kettua, joka lymyilee saalistaan. Mutta Linda ei osannut sitä lukea.
— Miksi sitä kysytte?
— Miksi? Eikö tytär tahdo tietää isänsä kohtaloa? Eikö hän tahdo pelastaa isäänsä, jos se on mahdollista?
— Ahaa … äsken iltapäivällä ette tahtonut?
— Enhän tiennyt vaarastakaan.
— Mutta nyt tahdotte?
— Nyt tahdon.
— No niin, en ole vielä antanut isäänne ilmi!
— Ettekö! huudahti Linda, tuntien sydämessään äkkinäistä iloa ja helpotusta. — Onko se totta? Ovatko asiat vielä entisellään?
Hän painoi kätensä poveaan vastaan ja katsoi ylös, aivan kuin kiittäen taivaan Jumalaa.