Ajatusten siirtyessä tyttöön kävi everstin kasvojen ilme lempeäksi ja hymyileväksi. Armas lapseni, hän sanoi itsekseen, tuommoinen oli juuri äitisikin, ylen herkkätuntoinen, aina tekemisissä henkimaailman asukasten ja ilmestysten kanssa, mutta myös aina hellä, rakastavainen ja huolissaan puolestani… Nelly parka, kyllä silloinkin uskosi ja kärsivällisyytesi pantiin koetukselle, kun Cubaan läksin; kyllä sinun kyyneleesi valuivat ja kyllä rukouksesi olivat kuumia — mutta miehesi oli suomalainen ja siis itsepäinen kuin härkä, veri täynnä entisen kullankaivajan seikkailuhalua… Ja onnellisestaan kaikki päättyi… Mutta nyt on oikeastaan sama peli edessä … elämässä kaikki uudistuu ja toistuu… Linda Nellyn tilalla … Suomi Cuban … päättyneeköhän tämä seikkailu yhtä onnellisesti kuin edelliset?…
Everstin mietteet muuttuivat vakavammiksi ja raskaammiksi. Linda parka, hän ajatteli, nyt on tainnut tulla sinun vuorosi joutua kosketuksiin elämän kovuuden kanssa — ja lisäksi oman isäsi kautta. Sillä tässä ei käy totuutta salaaminen. Hormioon ei ole luottamista, ja koska venäläiset itsekin jo epäilevät, on kysymys vain ajasta. Ennemmin tai myöhemmin tulee salaisuus heidän tietoonsa, ja silloin on otettava seuraukset vastaan … tai paettava niitä… Lindan mielestä pako saattaisi olla luonnollinen, mutta vanhalle sotamiehelle ei… Eversti Ansamaa ei pakene. Hän on vapaaehtoisesti tehnyt, mitä on tehnyt, ja iloisena ja ylpeänä hän myös kantaa tekonsa seuraukset… Lindalle se tulee koetukseksi, mutta varmasti hän isänsä ymmärtää… Rakas lapseni, isäsi taistelee isänmaansa puolesta, ja isänmaan puolustaja ei pakene… Ihmisen täytyy olla varustettuna kaikkeen… Joka tapauksessa olisi liian uhkarohkeata minun enää jatkaa tätä työtäni … asettaisin alttiiksi niiden hengen ja elämän, joita tahdon auttaa … huomenna täytyy sähköttää…
Huomenna täytyy sähköttää Helsinkiin, hän toisti puoliääneen ja nousi. — Nyt on paras mennä levolle, kello näkyy olevan yksitoista.
Eversti laski uuninreunuksella seisovan pendyylin kumeat, soinnukkaat lyönnit, joiden ääni aina hiveli hänen korviaan, ja oli astumaisillaan makuuhuoneeseensa, kun äkkiä kuului sähkökellon nopea, vieno kilinä.
Eversti seisahtui hämmästyneenä.
— Halloo, lähettikö? Sitä en osannut odottaa, hän huudahti itsekseen ja palasi kiiruusti kirjotuspöydän luo. — Well, sitä parempi, saan perille suullisen sanoman ja varotuksen…
Hän istui kirjoitustuoliin, painoi pöytälaudan alareunaan kätkettyä sähkönappulaa ja odotti.
Hetken kuluttua kuului konttorihuoneesta askeleita, koputettiin ovelle kolme kertaa ja sisään astui nuori mies, talvitakki yllään ja lakki päässään, Hän sulki oven jälkeensä, seisahtui asentoon, tehden kunniaa sotilaallisella tavalla, ja virkkoi:
— Alas tsaarivalta, herra eversti!
— Ja Suomi vapaaksi, lisäsi eversti Ansamaa, vastaten tervehdykseen käden liikkeellä. — Te tulette odottamatta. Onko raporttia?