— Niin, niin, tulkaa vain… Hyvästi nyt!
Lindan käsi oli jo oven kahvassa, kun nimismies vielä huusi hänen jälkeensä:
— Neiti Ansamaa, pysyttekö tekin sanassanne?
— Missä? kysyi Linda hämillään, ymmärtämättä toisen tarkoitusta.
— Tuletteko toisin sanoen vaimokseni?
— Ah niin, tietysti, jos isäni pelastuu, vastasi Linda soinnuttomasti ja kiiruhti ovesta ulos.
— Nyt on toimittava. Valtit ovat kädessäni, oli peli mikä tahansa! ajatteli nimismies yksin jäätyään ja riensi pöydällä olevan telefonin luo.
9.
Erottuaan tohtorista eversti Ansamaa oli sammuttanut valot konttorihuoneesta ja vetäytynyt omalle puolelleen. Siinä hän nyt istui "juttutuvan" nojatuolissa, piippuaan poltellen ja mietiskellen päivän tapahtumia.
Onhan mahdollista, hän ajatteli, että Hormio jo on ilmoittanut asiasta venäläisille — siihen mieheen ei voi lainkaan luottaa, — mutta vähän luultavaa se on. Onhan hänellä seitsemän päivää armonaikaa omien sanojensa mukaan… Mutta millä tavalla mies on päässyt perille salaisuudestani?… Hän arvasi sen tänään lopullisesti… On tietenkin nähnyt vieraita joskus täällä liikkuvan, noita nuoria miehiä, joista Lindakin oli levoton…