— Ooh! valitti Linda ja peitti kasvonsa käsillään.
Nimismies käsitti omalla tavallaan nuoren tytön silminnähtävän tuskan ja hämmingin.
— Kyllähän ymmärrän, että se on teille vaikeata, hän koetti lohdutella… Teidän hienon, sivistyneen ja rikkaan naisen antautua neuvotteluihin venäläisen sotilaan kanssa… Mutta voin teille vakuuttaa, että kapteeni Stroganoff on kohtelias ja liukaskielinen mies. Hän on oikea kavaljeeri ja puhuu kuulemma ranskaa puhtaasti… Kyllä hänen kanssaan kaupan hieronta onnistuu… Hän tahtoisikin vielä tänä yönä, jos mahdollista … tai viimeistään huomenaamuna; mutta nyt yöllä sopisi paraiten, sillä tämänlaatuisia afäärejä täytyy järjestää salassa… Ja kestättehän nyt tämän viimeisen koetuksen isänne takia, neiti Linda… Päättäkää, nyt: joko tänä yönä? Minä riennän siinä tapauksessa ilmoittamaan kapteenille…
Linda oli istunut kuin kuumilla kivillä, kasvot yhä käsien peitossa.
— Oih, minä en kestä tätä häpeätä ja tuskaa! hän äkkiä huudahti, pystyyn kavahtaen. — Nyt pakenen isän luo kertomaan kaikki.
Ja hän riensi nimismiehen ohi ovelle päin. Hormio hätääntyi.
— Mutta, rakas neiti, koetti hän estellä, kiiruhtaen tytön jälkeen, — mitä nyt aiotte? Kertomaan isälle! Oletteko suunniltanne? Jos eversti saa asiasta tietää, hän heti tekee sen tyhjäksi!
Ja hän tarttui kädellään tytön käsivarteen.
— Päästäkää minut! kivahti Linda, ravistaen päältään nimismiehen otteen, ja oli samalla ovesta ulkona.
Sanomattoman hämmästyneenä nimismies ei osannut muuta kuin seurata hänen kintereillään. Linda juoksi eteisen poikki konttoriin, nimismies perässä. Mari, joka vuorostaan kummastuen katseli tätä näkyä, piti viisaimpana seurata perässä kolmantena. Hän sytytti sähkölampun konttorissa, ja kun toiset riensivät edelleen everstin huoneeseen, hän seurasi ja teki saman tempun siellä, sillä Linda ei semmoista ehtinyt ajatella. Linda seisoi jo makuuhuoneen ovella koputtamassa, nimismiehen estellessä häntä rukouksillaan ja liikkeillään.