Kun ei oven takaa mitään ääntä kuulunut, vaikka Linda jo jyskytti kovasti, päätti hän rohkeasti astua isänsä pyhimpään. Hän teki käskevän ja torjuvan liikkeen kädellään, jota nimismies ei voinut olla tottelematta — koska häntä ei muutenkaan haluttanut astua everstin eteen, — avasi oven ja pujahti isän kamariin, sulkien oven jälkeensä.
— Hän on hullu, hän on hullu, hoki nimismies itsekseen puoliääneen ja rupesi kävelemään edes takaisin lattialla oven edessä.
Kun Linda kiihotuksesta vapisevana ja samalla arkana seisoi isänsä makuuhuoneen lattialla, kuiskasi hän ensin, katse maahan luotuna: — isä! ja kun ei mitään kuulunut, toistamiseen: — isä, anna anteeksi! Vasta sen jälkeen hän nosti silmänsä ja katsoi ympärilleen.
Kuu paistoi täydeltä terältään kahdesta korkeasta ikkunasta sisään, joiden eteen yöverhoja ei oltu vedetty. Sen haaveellisessa valossa näkyivät selvästi kaikki esineet huoneessa, pöydät, tuolit, kaapit, piirongit, taulut, peilit, lavoaarit ja selvistä selvimpänä suuri, leveä empire-sänky keskellä vastapäistä seinää. Ja sänky oli koskematon: valkoisena hohti täyteläinen päänalus, valkoisena pitsilakanan reunus, joka sirosti oli käännetty tumman silkkipeitteen yli, kukaan ei ollut sänkyä käyttänyt. Isä oli poissa.
Tämä viimeinen yllätys sai Lindan jähmettyneenä seisomaan paikoillaan. Hän tuijotti sänkyyn päin silmät harallaan niin kuin ihminen, jonka ajatukset ovat epäjärjestyksessä, ja vasta hetken perästä hänen aivonsa taas alkoivat toimia. Mutta se tunnelma, mikä nyt syntyi ja kasvoi hänessä, nöyryytti hänen mieltään, jäähdytti hänen sieluaan. Oli aivan kuin vieras olento olisi häntä nuhdellut ja puhutellut.
— Tuossa nyt näet, sinä uppiniskainen ja tottelematon lapsi, tuntui tuo ääni hänen sisässään sanovan, — mikset kuunnellut isäsi käskyä, kun hän pyysi sinua olemaan mitään tekemättä? Nyt olet saattanut ajattelemattomalla teollasi isäsi ja itsesi auttamattomaan häpeään. Isältäsi et saa lohdutusta etkä tukea. Hän on tällä hetkellä poissa, omilla teillään. Sinun täytyy yksin suoriutua pälkähästä. Tämä on sinun rangaistuksesi, tyhmä tyttö.
Mutta missä, missä on isä? kysyi Linda itseltään.
— Mitä se sinua tällä hetkellä liikuttaa? vastasi leppymätön ääni hänen sisässään. — Kyllä isäsi itsestään huolen pitää ja omista teoistaan vastaa. Vastaa sinäkin omistasi! Sano nimismiehelle, mitä hänen on tehtävä, ilmoita tahtosi venäläiselle kapteenille, joka odottaa vastaustasi.
Mutta onko isä sitten paennut? kysyi Linda itseltään.
— Semmoistako sinä isästäsi epäilet? vastasi leppymätön ääni hänen sisässään. — Isäsikö pakenisi? Sinä houkkio saatat semmoista kuvitella, sinä olisit valmis pakenemaan, sinä olisit valmis vääryyttä tekemään, sinä olisit valmis turvautumaan rahaan ja petokseen, sinä olisit valmis ostamaan toisen ihmisen kunnian ja viettelemään häntä väärille teille … sinä, sinä, syntinen ja ylpeä olento. Nöyrtyä sinun pitää ja katumuksen tuhkalla peittää pääsi…