Oi Jumalani, oi Jumalani, mitä minun pitää tekemän? huusi Linda itsekseen sielunsa äärimäisessä tuskassa.
Mutta silloin tapahtui semmoista, mitä niin usein ennenkin oli hänelle tapahtunut. Ympäristö haihtui hänen näkyvistään, hän joutui tajunnassaan pilveen, joka äkkiä haihtui, niin että hän saattoi katsoa silmillään toiseen ylimaalliseen maailmaan. Ja siellä matkan päässä oli hänen äitinsä, hänen armas äitinsä, joka taivaisesta kodistaan seurasi tyttärensä askeleita maan päällä ja riensi avuksi, kun tytär oli hädässä. Äiti, äiti, kuiski Linda sielussaan. Ja hänen äitinsä hymyili, hellää, kirkastettua hymyilyä, joka vuodatti virvottavaa lohdutusta Lindan kuumeiseen sieluun. Ja äiti puhui taivaallisella, kuulumattomalla äänellä, joka kaikui Lindan sielussa: "lapseni, älä murehdi. Isäsi on valinnut oikein. Ikuisuudessa ei ole hätää." Lindan silmät kyyneltyivät autuaallisesta kiitoksesta ja hän kurotti kätensä äitiä kohden ja olisi tahtonut pidättää häntä, mutta äiti vetäytyi pois, yhä hymyillen, ja häipyi vähitellen näkyvistä, ja sumu peitti kaiken.
Huomaamattaan oli Linda vaipunut polvilleen ja kuumat kyyneleet valuivat poskia pitkin. Mutta sanomaton helpotus tuntui sydämessä ja sielussa vallitsi rauha — sama rauha kuin äsken ulkona. Ja nyt Linda tiesi, että se rauha ei vähällä haihtuisi…
Hän oli vielä jonkun aikaa polvillaan rukoillen ja mietiskellen, sitten hän pyyhki kyyneleensä ja nousi. Kiitoksia, äiti kiitoksia isä hän kuiskasi sydämessään ja palasi vakavana, mutta rauhallisena isän työhuoneeseen.
Täällä oli nimismies jo käynyt maltittomaksi odotuksesta. Nyt hän pysähtyi keskellä käyntiään ja katsoi Lindaan jännittyneen kysyvästi, vieläpä hämmästyneesti, sillä hän oli arvatenkin odottanut näkevänsä everstin Lindan asemasta.
— No, hän kysäisi, — kuinka asia päättyi?
Linda kulki rauhallisesti isänsä kirjoituspöydän luo ja nojasi kädellään siihen. Hänestä tuntui helpommalta siinä asennossa sanoa sanottavansa.
— Herra nimismies, hän alkoi, eikä hänen äänensä sointu ilmaissut vähintäkään kiihtymystä, — minun täytyy pyytää teiltä anteeksi tämäniltainen käytökseni. Se on lievimmin sanoen ollut hysteeristä. Mutta ehkä ymmärrätte, että nuori tyttö tällaisten tapahtumain sattuessa saattaa kadottaa tasapainonsa. Joka tapauksessa pyydän, että te gentlemannina unohtaisitte kokonaan käyntini teidän kotonanne. Ymmärrätte myös, että mistään niinkutsutusta kaupasta ei voi olla puhettakaan. Se oli hullun ja ajattelemattoman tyttären houretta. Isäni tyttärenä minun ei tarvitse, ei salassa eikä julkisesti, ostaa isääni vapaaksi minkäänlaisista vaaroista, jotka häntä uhkaavat hänen oman vanhurskaan vaelluksensa takia.
Nimismies kuunteli suu selällään, silmät sirrillään. Enkö sitä arvannut, hän ajatteli, eversti kielsi… S—n naiset.
— Varotinhan teitä, neiti Linda, sanoi hän ääneen, — menemästä everstin puheille… Mutta ehkä eversti itse tahtoo tavata kapteenia? Jollei asiasta tänä yönä päästä selvyyteen, perii meidät hukka. Venäläiset vievät isänne!