Eero oli vetäytynyt syrjään, ettei näkynyt eikä nähnyt. Kaamea tunne kouristi hänen sydäntään, hän pidätti henkeään ja kylmä hiki tuntui pursuvan otsasta.
Raapattiin tulta ja valo välähti huoneeseen.
— No, eihän täällä minun pöydälläni olekkaan kynttilää…
— Minulla pitäisi olla… Habeo, habeo… mitä kynttilä taas on latinaksi?
— Kuule, mitä sinä oikein olet juonut, Aarno?… Minä en ole yhtään hutikassa…
— Luuletko sitten minun olevan?… En yhtään, en yhtään, veikkoseni. Tämä poika on vain vähän iloisella tuulella… bei guter Laune, etkö muista?… Kyllä se Harryn luokkatoveri Irma sentään on hiton soma tyttö, vai mitä sinä sanot, Tuomo?
— Onhan se!
— Niin, onhan se. Est, est… kuinka se Caesarin lause taas kuuluu?
— Mikä?
— No se Caesarin lause… Men låt vara! Kun ei muistu, niin ei muistu… Ihan minä olen korvia myöten pikiintynyt siihen Irmaan, ganz verliebt…