"Paljon parempi olisi ollut, jos heistä olisi tullut suutareita, salvumiehiä, torppareita tai renkiä…
"Ruumiillinen työ olisi ollut kunniallinen, rehellinen, puhdas, se olisi varjellut heitä pahasta! Sen turviin paeta olisi ollut tuhat vertaa lujempi kuin yliopistojen ja akademiojen…
"Mutta he sitä halveksivat… He valitsivat 'herrojen' tien…"
Ja hänen sydämeensä hiipi sääli langenneita ystäviään kohtaan.
Eero kyllä kuuli, että Aarno pyrki sisään, että hän koputti ovelle ja sammalti jotakin Tuomolle, että hänen kiihkonsa yltyi jostain tämän vastauksesta ja että hän oli vähällä ruveta meluamaan, mutta kun sitten äkkiä kaikki hiljeni, ja Tuomo arvattavasti sai Aarnon luopumaan aikeestaan, ei Eerokaan hievahtanut paikaltaan, makasi siellä vain synkissä mietteissään ja surunvoittoisissa tunteissaan, kunnes vihdoin nukkui levottomaan uneen.
VI.
Aamulla Eero heräsi myöhemmin kuin tavallisesti. Päivä paistoi korkealta huoneeseen ja linnun virkeätä viserrystä kuului ikkunan takaa, mutta elämä tuntui yhtäkaikki Eerosta harmaapilviseltä ja painostavalta. Verkalleen hän nousi ja pukeutui; aukaisi oven varovaisesti ja hiipi ulos. Salissa oli kaikki hiljaista. Pojat vielä nukkuivat tai olivat nukkuvinaan. Eero lähti aamukävelylle.
Suuruspöydässä ei puhuttu sanaakaan, tuskin tervehdittiin. Aarno ja Tuomo näyttivät synkiltä, vaivaantuneilta. Ukkosta oli ilmassa, jokainen vältti toisten katseita.
Aterian jälkeen Eero sulkeutui suojaansa, ja päivemmällä hän kuuli, että ystävät viereisessä huoneessa rupesivat keskustelemaan matalalla äänellä. Mistä heidän puheensa kävi, sitä hän ei kuullut, mutta oli kerran erottavinaan oman nimensä sanojen seasta ja arvasi muutenkin, että keskustelu koski häntä ja eilistä tapahtumaa.
Kun sitten tuli käsky päivällisille ja kaikki kolme taas olivat koolla, huomasi Eero oitis, että Aarnon ja Tuomon käytös oli vapaampi kuin aamulla, jopa yrittivät lausua jonkun ystävällisen sanankin. Eero kuitenkin pysyi totisena ja mykkänä ja tunsi miltei loukkaantuvansa toisten kohteliaisuudesta. Sen havaittuaan nämä herkesivät yrityksistään, ja pian taas istuttiin äänettöminä ruuan kanssa puuhailemassa. Mutta kun Eero heidän syötyänsä jälleen aikoi vetäytyä erilleen, sanoi Aarno, vaihdettuaan pari sanaa Tuomon kanssa: