Hän oli siihen määrään mietteisiinsä vaipuneena, ettei huomannut pientä, sävyisää miestä, joka tulla tassutteli häntä vastaan asemasillalla ja koko olennollaan selvästi ilmaisi, että oli tuttava ja oikeastaan hyväkin. He olivat juuri toisiaan sivuuttamaisillaan, kun vastaantulija rohkaisihe ja puoliääneen virkkoi:
— Hyvää iltaa!
Eero säpsähti ja nyt vasta hoksasi tutun henkilön ja ystävällisesti hymyillen tervehti, kättä tarjoten:
— Ai, Valenihan se on. Hyvää iltaa. Minä kun en yhtään nähnyt…
— Niin, minä ajattelinkin, että jos en häiritse, ehkä herra Eerolla on muuta miettimistä.
— Mitäs vielä… Pitäisihän muuten minullakin olla silmät päässä, mutta jos vain ulkona käydessäni vaivun ajatuksiin, niin…
— Junassako nyt on mentävä jonnekkin?
— Junaan tästä nousen, vastasi Eero ja lisäsi itsekseen: "pastorin luona käyminen siis jäi".
— Jaha, niin, vissiin maalle kotiin?
— Kotiin niin.