Parin suusta kuului tunnotonta naurua, mutta silloin Eero ei enempää sietänyt. Hän syöksyi miesten luo ja huusi:
— Kuinka te kehtaatte tehdä tämmöistä konnan työtä!
Neljä ällistynyttä naamaa katsoi häneen pitkään, ja yhden posket lensivät tulipunaisiksi. He näkivät edessään herran eivätkä heti löytäneet sopivaa vastausta. Vihdoin se, joka äsken oli leikkiä laskenut, vastasi tympeästi:
— Käsketty on.
— Hävetkää.
Miehet eivät pitkittäneet puhelua, vaan hiipivät pois työtään jatkamaan.
Eero kääntyi sairaan puoleen ja sanoi lohduttavasti:
— Rauhottukaa, hyvä vaimo, kyllä teille hankimme tyyssijan… Kunhan nyt saataisiin tuo pienokainen hillityksi…
— Jos täällä joku sen ottaisi syliinsä, lausui sairas väsyneesti, — minun rinnoistani ei lähde maitoa. Missähän se Akun Manta lienee?
— Tässä tulee, kuului tuttu ääni, ja samassa ilmestyi Valani pulskannäköisen vaimon seuraamana. Tämä tarttui heti lapseen käsiksi ja rupesi sitä hyräillen rauhottamaan: "soo, soo, pienokaiseni, aa-aa, aa-aa, voi sitä maailman menoa, kun synnyttäjiäkin pellolle viskataan, soo, soo, kullannuppuni, aa-aa, aa-aa…" Lapsi vähitellen tyyntyi.