Toisten tällä lailla lohdutellessa sairas vihdoin tyyntyi ja vaikeni, joskaan ei lie nukkunut. Käyttäen tilaisuutta hyväkseen vieras vaimo huokasi puoliääneen: "kaikkea ihmisen pitää kokea" ja kysyi uteliaasti Eerolta:
— Mistäpäin herra on tänne osunut?
Eero oli juuri selittämässä, kun räätäli palasi kolmen miehen kanssa.
— Tässä sitä nyt tullaan, hän esitteli. — Halikoinen lupasi ottaa, niinkuin arvasin.
Miehet ilmaisivat tunteitaan harmin ja säälin sanoilla ja Valeni neljäntenä kävivät vuoteeseen käsiksi, nostivat hartioilleen ja läksivät kulkemaan, Eeron ja vieraan vaimon seuraamina, Halikoisen taloa kohti. Kaikki katsoivat heihin säälien ja uteliaasti, kun he kulkivat ohitse, ja monen suusta kuului myötätuntoinen valitus. Eero tunsi mielensä masentuneeksi.
Matka ei ollut pitkä, ja miehet jaksoivat kantaa taakkansa perille asti. Siellä oli Halikoisen emäntä vastassa ja siunaili:
— No voi, kaikkea sitä näkee, voi, tätä synnillistä sukukuntaa, tuokaa nyt tänne kamariin kantamuksenne, minä näytän tietä.
Miehet laskivat taakkansa maahan kantaakseen huoneeseen käsillään. Kun he katosivat ovesta sisään, seurasi vieras vaimo, lapsi sylissä, heti perässä. Mutta Eero jäi ulos odottamaan. Hän arveli, että Valeni palaisi takaisin, ja silloin hän jättäisi tälle hyvästi, sillä kauvemmin hän ei jaksanut täällä viipyä.
Hetken perästä Valeni tulikin ja kysyi arastellen:
— Eikö herra Eero käy taloon?