Aamulla herätessään Eerolle selveni, että hän tänä päivänä lähtee pastorin luo. "En lähde kysymään, mitä elämä on, vaan mitä papisto sanoo semmoisesta tapauksesta kuin tämä lakkojuttu on… Vedän pastorin tilille ja panen kovalle."
Heti noustuaan hän matkusti kaupunkiin.
Pastori F. asui vähän matkan päässä asemalta ison kivimuurin toisessa kerroksessa, joka muistutti Eeron mieleen ensimäisen professorin asuntoa. Hän sai soittaa parikin kertaa, ennenkuin unelias palvelustyttö tuli aukaisemaan.
— Onko pastori F. kotona?
— Jahka minä katson, vastasi tyttö, peräytyi pari askelta ja katsahti avonaisesta ovesta viereiseen huoneeseen. — Juu, kyllä se näkyy olevan, mutta sillä on vieras luonaan…
— Vai niin, ehkä sitten poistun. Tuo vieras viipynee kauvankin?
— Ei, herra on hyvä ja käy saliin vain odottamaan. Kyllä se eukko sieltä pian lähtee… Ei se ole kuin semmoinen eukko vain, joka käy itseään ripittämässä eli mitä tehnee…
Tämän selitti tyttö äänellä ja tavalla, jonka piti ilmaista, että hän oli toisella kannalla ja ymmärsi herroja, semmoisia kuin esimerkiksi Eero.
Eero ei sanonut mitään, noudatti vain neuvoa ja astui saliin. Siinä ei ollut ketään ja hän istui pinkovieteriselle tuolille oven luo.
Sali oli sisustettu tavalliseen mauttomaan herrastyyliin. Punaisella plyyshillä päällystetyt mustat pietarilaiset huonekalut — nähtävästi uudet — seista röhöttivät pitkin seiniä ja keskellä lattiata. Oven luona oli piano ja vastapäätä sitä toisella puolen huonetta mustankiiltävä harmonio. Pöytiä oli isompia ja pienempiä ympyriäisiä ja yksi neliskulmainen hyllypöytä, ja niillä albumeja ja lamppuja.