"Näinhän tämä uskonnon palvelija asuu kuin mikäkin ruhtinas", ajatteli Eero odottaessaan ja ympäristöä tarkastaessaan. "Ja kuitenkin hän sanoo uskovansa, että tämä maailma on surunlaakso ja tämä elämä koetuksen aika, että ken täällä murehtii, hän siellä ylhäällä iloitsee… Kumma, etteivät papit itse välitä siitä haudantakaisesta ilosta."
Jo kuului äänekkäämpää keskustelua toisesta huoneesta ja kohta perästä kahden hengen askelet eteisestä; sitten hyvästijätöt ja pastorin vakuuttavat: "kyllä minä toimitan, juu, kyllä minä toimitan", jonka jälkeen ulko-ovi avattiin ja suljettiin. Ja vihdoin, kiertäen työhuoneensa kautta, pastori ilmestyi sisäovesta saliin.
— Hyvää huomenta, hyvää huomenta! hän tervehti tuttavallisen kohteliaasti, kun näki vanhan rippilapsensa astuvan vastaansa. — Hauska nähdä herra ——ia, mitenkä kuuluu?
— Kiitoksia, vastasi Eero lyhyesti heidän kätellessään. —
Häiritsenkö?
— Ette suinkaan. Käykää istumaan, vaan ei tuonne oven suuhun, tulkaa tänne ylemmäs, olkaa hyvä.
He istuivat molemmat pastorin viittauksesta epämukaviin nojatuoleihin. Pastori F. oli vilkas, ystävällinen, terveen ja hyväntahtoisen näköinen ihminen, oikea kaupunkilaispappi, joka on perehtynyt olemaan mitä erilaisimpien henkilöiden parissa. Hän oli muuten kelpo mies, yleisesti arvossa pidetty, etsitty ja kiitetty. Kun Eero jäi miettimään, mistä hän alkaisi, rupesi pastori, aivan kuin hän kauvan olisi odottanut tätä kohtausta, puhumaan ja sanoi:
— Olen kerrassaan iloinen, että tulitte minua katsomaan. Neljä, viisi vuotta onkin jo kulunut siitä, kun kävitte edessäni rippikoulua. Sillä ajalla olette ehtineet paljon miettiä — nuoret kehittyvät paljon suuremmalla vauhdilla kuin me vanhat — ja olette tietysti monessakin asiassa aivan toista mieltä kuin silloin… Onpa huhuiltu, että te juuri seisoisitte tuon nimimerkin Z:n takana, joka on täkäläisiin lehtiin kirjotellut noita ankaria hyökkäyksiä kirkkoa ja yhteiskuntaa vastaan. Minä olen noita kirjotuksia suurella huvilla lukenut ja löytänyt niistä hengen, joka rehellisesti pyrkii totuuteen, vaikkei se sitä vielä ole nähnyt kaikessa loistossaan Kristuksen personassa. Ja olenkin ajatellut, että jos te se olette, niin tahtoisinpa mielelläni kanssanne jutella, koska tunnen teitä kohtaan jonkinmoista rippi-isän velvollisuutta. Vaan ehkä olenkin erehtynyt?
— Ette suinkaan, herra pastori, vastasi Eero, joka ei voinut olla mieltymättä pastorin rohkeaan avomielisyyteen. — Ja minä puolestani olen iloisesti hämmästynyt, että heti heittäydyitte in medias res, sillä sitä varten minäkin juuri tänne tulin.
— No sepä oivallista! Mikä aavistus minulla lie ollut, että oikein olen teitä odotellut.
— Vai niin?… Muuten en tullut juuri kirjotusteni johdosta, vaan tehdäkseni teille eräitä kysymyksiä, jotka erityisesti kiinnittävät huomiotani tällä hetkellä, ja toivoakseni ette pahastu suoraa kieltäni?