— Sama.
Vanha torppari oli puhunut tyynesti, teeskentelemättömästi, miltei kuivasti. Hän kertoi tapahtumat sinään, ja Eeron mielikuvitus sai lisätä niihin kuuluvat tunteet. Eero oli kiintynyt tuon elämäntarinan yksinkertaiseen kauneuteen, mutta hän kaipasi yhtä seikkaa; että vanhus olisi kertonut vähän sisällisistä taisteluistaan. Ja tämän ajatuksen valtaamana hän alotti:
— On teidän elämässänne ollut paljon merkillisiä tapahtumia…
Ukko käsitti ja vastasi heti toisen ajatukseen:
— Ainahan joku, mutta ei ne tapahtumat kasvata ihmistä, vaan se opetus, jonka hän kokemuksistaan ottaa. Ihminen kasvaa vasta silloin, kun hän itse ajattelee.
— Kertokaa vähän minulle henkisistä kokemuksistanne, pyysi Eero innokkaasti.
Vanhus hymyili ja sanoi:
— Me kansan lapset kehitymme paljon hitaammin kuin sivistyneet ymmärryksemme puolesta: vallan nuorena en vielä mitään ajatellut. Mutta sitten kun rupesin ajattelemaan, ajattelin ehtimiseen. Ja paljon oli miettimistä. Olin nähnyt ihmisiä, hyviä, jos huonoja, mutta Jumalaa en nähnyt. En ymmärtänyt elämää, en olevia oloja. Näin ympärilläni pahan rehottavan, pahan usein voittavan. Näin sotaa, murhaa, petosta. Näin sielun tuskaa, koin sitä itse. Kysyin: minkä tähden? mitä varten? En löytänyt vastausta…
— Mutta lopulta löysitte?
— Tulihan vastaus, kun tuli Jumala.