VI.
Kului kesä, tuli syksy. Satoi ja tuuli. Harmaa oli taivas, ruskeanharmaa. Elämä monenkin mielestä alkoi kelmetä, kylmetä…
Mutta Eeron mieli nousi.
Korehturiluvut ja muut valmistavat puuhat olivat onnellisesti ohi, pari viikkoa sitten kirja oli ilmestynyt painosta ja nyt se valkokantisena hohti kirjakauppojen ikkunoissa. "Nuorukaisen mietelmiä" siinä seisoi isoilla kirjaimilla ja sitten pienemmillä "kirjottanut Z." Eero oli vanhaa salanimeään käyttänyt osaksi omasta halusta, osaksi kustantajan neuvosta.
Vapaakappaleita hänellä oli vieressään pöydällä, ja enolleen, ystävilleen ja Väinö-vanhukselle hän niitä jo oli lähetellyt. Pääkaupungin lehdissä ei vielä ollut kirjaa arvosteltu ja maaseutulehtiä Eero ei ollut nähnyt. Mutta yksityisiltä tahoilta hän oli kuullut, että kirja herätti huomiota ja että sitä innolla luettiin. Olipa tullut kirje Tuomoltakin, joka kiitteli ja sanoi, että oli "toisesta osasta" paljon pitänyt.
Eero odotteli nyt jännityksellä, mitä suuret lehdet sanoisivat. Ei hän uskaltanut kiitosta toivoa, mutta kunpa edes olisivat hyökänneet vastaan. Se jo vaikuttaisi, että kirja leviäisi ja sen aatteet…
Kummallisen reippaaksi hän tunsi itsensä, mutta välistä tuppasi epätoivokin tulemaan. Kuitenkin hän sen karkotti luotaan, ja mielensä oli nousemassa.
Koputettiin ovelle.
— Sisään!
Samalla Eero hyppäsi saliin katsomaan, kuka tuli: oli iltapäivä eikä hän ketään odottanut.