— Sinä olet minulle kuin äiti, olet aina ollut. Ja täti itki vielä enemmän.
Mutta Eero ummisti silmänsä ja näki unta.
Se oli kultaista unta.
Se uni oli kuin lintujen laulu kesäisenä aamuna, kuin päivän hohtava valkeneminen, kuin rakkauden väike anteeksiantavan ihmisen silmässä.
Se uni oli tulevaisuudesta. Mutta ennustiko se totta? Ken sen tietää? Ken tietää, mitä suruja ja mitä heräymyksiä oli kätkettynä tulevaisuuden poveen?
EPILOGI.
UNELMA.
Du helige himlens Herre, hör lilla
fågelns bön:
Ack, hur är din jord så ljuflig, hur
är din himmel så skön!
O, låt vara sjöar stråla klart uti vår
kärleks brand!
O, Herre, lär oss att älska, o lär oss
att älska vårt land!
Z. Topelius.
1.