— Käyhän niitä…
— Kehtaat semmoista kysyäkkään, Aarno. Onhan tämä talo maan kuulu!
— Suo anteeksi.
— Älkää nyt leikkiä laskeko, vaan tulkaahan kamariakin katsomaan…
— Kas, saamarin sievä. Ja kirjasi, vanhat toverit seiniä pitkin, ja vanha tuttu pöytäsi akkunan luona ja näköala järvelle… ja tuossa viulukin… Täällähän sitä viihtyykin. Ja työ, se kai sujuu?
— Aina hiljakseen.
— Sujui se Eerolta ennenkin!
— Niin, mutta tämähän se nyt onkin oikea — en sanaa löydä.
— Oikea ballaadi, koko huone, vai sanotaanko: lyyrillinen runo?
— Jotakin sinnepäin lienee… Ei tässä ainakaan synkkä ajattelija-pessimisti toimeen tulisi.