Tuomo. Älkää, älkää, Harryhän tänne tulee.
Aarno. Niin, mutta minä lähden… Odotathan sinä täällä Harryä, Eero?
Eero. Odotan. Mene sinä vain saattamaan Tuomoa. (Puristaen Tuomon kättä.) Ole rohkea, ystäväni. Yksi on korkein kaikista!… Näkemiin.
Tuomo poistui, kalpeana vielä, ja Aarno, joka sillä välin oli heittänyt päällystakin ylleen, seurasi häntä; Eero jäi yksin huoneeseen. "Jos hänen äitinsä kuolisi", hän ajatteli. "Ett'ei Tuomo nyt vaan luullut, että minä mihinkään tahdoin häntä kehottaa! Eihän se tarkotukseni ollut, jos kuinkakin mielelläni soisin, että Tuomo totuuden näkisi silmästä silmään… Oi teitä, ystäviäni, jos ette minua ymmärtäisikään?"
Ovi äkkiä reväistiin auki ja Harry ilmestyi kynnykselle lakkipäissä ja takki yllä.
Harry. Hyvää iltaa, pojat!
Eero. Tuossahan vihdoin tuletkin!
Harry. Yksinhän sinä olet täällä, Eero. Missä pojat ovat?
Eero. Läksivät juuri ulos.
Harry. Eivätkö takaisin tulekkaan?