Eno tuijotti Eeroon pitkään.
— Mitä tehden? hän kuivasti kysyi.
— Työtä. Se ei muuten tähän kuulu, enoni, pidän itse huolta itsestäni.
— Siitä ei tule mitään, sanoi toinen päättävästi ja kääntyi poispäin.
Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten Eero virkkoi vakavasti:
— Olen päättänyt sen tehdä. Hovineuvos ei vastannut.
— Menenkö siis hyvästiä jättämättä? kysyi nuorukainen aikeessa lähteä.
Hänen enonsa kavahti istualle.
— Oletko sinä hullu, poika?… Koska minä olen sinua pois käskenyt? Tahdotko saattaa häpeään koko taloa ja äitisi sisaren perhettä? Eikö ole kotisi täällä, etkö saa kaikkia, mitä tarvitset? Puuttuuko sinulta ruokaa, juomaa, vaatteita — rahoja?… Mitä päähän pälkähtämisiä nuo ovat? Et toki kostaa tahdo muutamasta miettimättömästä sanasta?
— Älä minua väärin ymmärrä, eno, pyysi Eero.