Eero. Ei suinkaan, täti kulta, eno ei ole minulle mitään puhunut, kyllä tämä päätös on syntynyt omasta sydämestäni, omasta povestani puhjennut. Eikä se yhtään perustu siihen, etten täällä viihtyisi, älä sitä laisinkaan epäile, täti. Mutta niinkuin jo sanoin enolle, henkeni kaipaa kauvas pois nykyisestä elämästäni. Ajattele nyt, täti, mitä oikeastaan täällä teen? Enhän aio tutkintoja suorittaa enkä lukuja harrastaa; en tahdo virkamieheksi, en kauppiaaksi, en oppineeksi. Laiskuriksihan maailma minut tuomitsee, jos täällä vielä työttömän leipää syön. Sentähden ulos maailmaan omillani toimeen tulemaan!
Hovineuvos palasi kaapin luota.
— Tuolla lailla sisarenpoikasi enonsa ilon ja riemun päivää kunnioittaa! Ja minä, joka juuri olin aikeessa pistää Eeron kouraan isompi seteliraha, samalla kehottaen poikaa vähän nuorten tapaan huvittelemaan, sen sijasta että aina vain kotona istua jöröttää ja imee itseensä jos jonkinmoista lorua turhamaisista kirjapahoista… Tämä on arveluttavaa.
Täti (surullisen viehkeästi). Tuonko takia vain olet noin omituisissa hankkeissa, Eero? Onko täällä kotona kukaan sinua laiskuudesta moittinut? Emmekö päin vastoin ole koettaneet varjella sinua liiallisesta ahkeruudesta, johon sinulla on erinomainen taipumus? Enhän sinua koskaan ole työttömänä nähnyt enkä koskaan ole kuullut kenenkään sinusta semmoista väittävän. Mistä semmoisia ajatuksia olet päähäsi saanut?
Eero. Tosin kyllä kukaan ei ole minua velttoudesta eikä joutilaana-olosta moittinut, mutta myöskään kukaan ei ymmärrä minun lukujani eikä katso suopeasti minun harrastuksiani. Suuremmassa tai vähemmässä määrässä olette kaikki minun tähteni huolissanne ja alituisesti pelkäätte, että mitä minusta tulleekaan… Mutta en siitäkään puhu. Syy, miksi muutosta ikävöin, on se, että tahtoisin olla ihminen — tahtoisin tietää, mitä on olla ihmisenä…
Hovineuvos. Hä? (katsoen vaimoonsa). Hä?
Täti. Voi, voi, Eero, totta sanot, ettemme sinua ymmärrä. Sinä, joka lapsena olit niin lempeä, niin hyvä, niin tottelevainen, olet nyt tuolla tavalla kaikista ja kaikesta vieraantunut… Mutta olenhan sen sanonut, että kun lapsuutesi uskon hylkäsit, ei siitä hyvää voinut seurata…
Eero. Elämä on minut tämmöiseksi tehnyt.
Hänen enonsa oikasi itsensä suoraksi ja painoi kädet ristiin rinnalleen, Eeroon katsoen.
Täti. Elämä? Ihminen on onnellinen, kun ei hän kysy eikä urki. Kyllä
Jumala tietää, mitä Hän meistä tahtoo. Mikset Häneen luota?