— Taitaa sen Eeron aavistus käydä toteen, sanoi Tuomo, joka pikkusen, pikkusen oli ruvennut epäilemään.
Pojat laskeutuivat mäkeä alas ja olivat hetken perästä sillan luona.
Toiselta puolen tuli reippaasti astuen nuori mies heitä vastaan.
— Minäpä kysyn tuolta pojalta, kuiskasi Eero tovereilleen.
— Mitä kysyt? ihmetteli Tuomo.
— Saat nähdä, vastasi Eero lyhyesti, sillä vastaantulija oli enää vain parin askelen päässä. Lakkia nostaen Eero kääntyi tämän puoleen ja virkkoi:
— Anteeksi, mutta te olette varmaan tämän kylän asukkaita ja voisitte ehkä auttaa meitä neuvoillanne?
Toinen katsahti ylös, nähtävästi havahtaen unelmistaan. Hän oli nuori, reippaan ja pulskan näköinen maalaispoika, ylähuulessa pieni viiksen alku. Vähän hämillään hän tarkasteli vieraita kahdella loistavalla, veitikkamaisella silmällä.
— En ole tämän kylän asukkaita, mutta kyllä paikkakunnan, hän vastasi, ja nyt hänen katseensa kiintyi Eeroon.
"Ihmeellistä", ajatteli Eero itsekseen, "missä olen tuon ihmisen ennen nähnyt?" Mutta koska ei ollut aikaa pitkiin miettimisiin, hän jatkoi kysymystään: — Te kai kumminkin tunnette täkäläisiä oloja?
— Tunnenhan, vastasi toinen, yhä Eeroa katsellen.