He seisoivat kaikki kolme väljässä, valoisassa tuvassa.
Katossa paloi lamppu. Takassa, vastapäätä ulko-ovea, loimui iloinen valkea. Uunin luona hääräili keski-ikäinen vaimoihminen, arvatenkin emäntä. Siellä oli myös piikatyttö astioita pesemässä. Vasemmalla istui rahilla renki, kirveenvartta vuollen.
Tuvassa oli hiljaista. Astioitten kolina ja seinäkellon naksutus yksin puhuivat. Mutta tuvan perässä olevasta kamarista kuului suljetun oven läpi äänekästä miesten keskustelua.
Nuorten tulijain mielet täyttyivät suloisella, kodikkaalla tunteella. Eeron päähän pisti ajatus eli tunnelma, jolle hänen täytyi itsekseen hymyillä. "Mitähän, jos nyt oltaisiin aivan supisuomalaisia. Käytäisiin tuonne penkille istumaan"; siellä sanattomina, totisina odotettaisiin, kunnes emäntä kysyy: "mistä kaukaa nämä vieraat ovat?" ja sitten vastattaisiin, että "tuoltahan ollaan" ja vasta yösydännä oltaisiin päästy asian alkuun… Ei, sehän olisi savolaista, ja nyt…!
Kun pojat olivat tervehtineet ja huoneessa-olijat vastattuaan jäivät kummeksien heitä katsomaan, astui Eero pari askelta edemmäs, keskelle tupaa, ja lakki kourassa kääntyi emännän puoleen ja lausui teeskentelemättömästi:
— Älkää säikähtykö näin myöhäisiä vieraita. Olemme tulleet kävellen kaupungista ja aiomme palata junassa. Emme siis millään muotoa aio teitä häiritä. Mutta tahtoisimme tehdä teille kysymyksen. Meillä on aikomus muuttaa maalle asumaan, päästä johonkin taloon täysihoitoon (hän mainitsi omansa ja ystäväinsä nimet), ja tuolla sillalla tullessamme tapasimme Herrmannin Jannen, joka on minulle vanha tuttu; hän arveli, että tässä Mannilassa ehkä olisi tyhjiä suojia… Päätimme siis käydä täällä kysymässä.
Emäntä oli suora vartaloinen, puhdaspiirteinen nainen, jonka olento uhkui rehellisyyttä ja lujuutta. Hän katsoi tarkasti Eeroon suurilla, harmailla silmillään, kun tämä esitti asiansa, mutta kasvojen ilmeestä ei voinut päättää, minkä vaikutuksen Eeron puhe häneen teki. Hän pysyi yhä totisena ja vastasi kuivasti, kallistuen takkavalkeata korjaamaan:
— Kyllähän niitä suojia on.
— No niin, iski tähän Eero, — sopiihan teidän sitten ottaa vastaan asujaimia… Kyllä kai teillä näin likellä kaupunkia on kesällä hyyryläisiä?
— On niitä ollut.