"Ihmiset eivät taidakkaan olla samankykyisiä — eivät edes ne, jotka täysin ymmärtävät toinen toisensa, jotka ystävyyden siteillä ovat toisiinsa kiinnitetyt… Mutta mitä silloin? Silloin he eivät saatakkaan tehdä samaa elämässä, vaan silloin heidän elämäntehtävänsä ovat erilaisia.
"Olisikohan siis Aarnon ja Tuomon tehtävä toinen kuin minun?"
Mutta kun Eero asetti kysymyksen sillä lailla, vastasi hänen sydämensä heti: "ei! Aarnon ja Tuomon tehtävä on palvella totuutta niinkuin minunkin — niinkuin oikeastaan kaikkien ihmisten".
Siitä huolimatta hänen järkensä sanoi: "selitä, millä lailla heidän tulee palvella". Ja kun hän vastasi: "puhtaalla, siveellisellä elämällä totuuden kunniaksi", niin järki yhä intti: "mutta mitä tehden?" Ja sitä kysymystä kesti pohtia.
Mutta yhtäkkiä tuli jonkinlainen ratkaisu.
— Jospa meillä olisi tuo pieni mökkimme! huudahti Aarno eräänä iltana. — Olisi niin hauska tehdä työtä pellolla ja niityllä, metsässä ja puutarhassa…
"Kas siinäpä se on", ajatteli Eero. "Olinhan tuon ihan unohtaa. Ruumiillinen työ, välittömästi hyödyllinen työ, pellon ja puutarhan viljelys, puiden hakkuu metsässä, kalassa käynti kesällä — siinäpä se on. Siihen kaikki kykenevät, siihen kaikki ihmiset voivat ottaa osaa."
Ja kun hän tuota tuumaansa pari päivää oli hautonut, rupesi hän siitä puhumaan ystävilleen.
— Kyllä sinä sanoit oikein, Aarno, että se mökki meillä pitäisi oleman — tai oikeammin se maatilkku. Olen sitä asiaa ajatellut juuri teidänkin työnne yhteydessä, ja olen huomannut, kuinka välttämätöntä meille on, että saamme sen maatilkun. Meidän tulee ihan elää sen toivossa…
Oli iltapäivä, he joivat juuri kahvia salissa, ja Aarno ja Tuomo innostuivat heti kuuntelemaan.