Hän hymyili kohteliaasti — niinkuin lapsille — ja hienopukuinen afärimies hymyili… ja Harrykin.
— No no, sanoi Tuomo nuhtelevasti, — älkäämme menkö äärimäisyyksiin. Emme ole puhuneet yksinomaan maanviljelyksestä, vaan ruumiillisesta työstä yleensä. Eivät kaikki ihmiset ole pellolla. Ruumiillinen työ on monta lajia. Tietysti toiset rakentavat taloja, valmistavat vaatteita…
— Hyvä, ryhtyi taas oppinut puhumaan, — tehdään siis ruumiillista työtä yleensä…
Hän korjasi rilliensä asennon — olivat vähällä pudota nenästä — ja jatkoi:
— Tehdään siis ruumiillista työtä. A kuokkii peltoa, B korjaa saappaita, C neuloo vaatteita, D rakentaa taloja j.n.e., mutta kesken kaikkea A tulee kipeäksi, hän kylmettyy pellolla. Mitä tehdä? Tärkeä henkilö makaa sairasvuoteella. Rohtoja! Mistä? Rohtoja ei ole. Lääkäreitä ei ole. Sivistystä ei ole. Ei ole kirjoja, ei yliopistoa, ei kulttuuria. Sairas kuolee… Hä? Mitä sanotte?
Ja taas hymyilivät oppinut, afärimies ja Harry.
Eero ei jaksanut kauvemmin olla huoneessa. Harryn käytös koski hänen sydämeensä kuin puukon iskut. Hän nousi ja lähestyi ovea.
— Minne Eero menee? kysyi Aarno hätäisesti. Hän oli juuri toivonut saavansa kuulla tämän vastaväitteitä.
— Pyydän anteeksi, kuului vastaus, — älkää antako itseänne häiritä. Voin vähän pahoin ja lähden hetkeksi ulos raittiiseen ilmaan… Ei se ole mitään vaarallista…
— Jaksatko mennä yksin? kysyi Aarno osanottavasti. — Tulenko mukaasi?