— On.
— No kuule nyt tuumani, sanoi Eero, istuutuen taas sängynreunalle, ja veti Jannen viereensä istumaan. — Minä tiedän, että sinun aikomuksesi ovat aivan rehelliset. Leena on köyhä ja toiseen säätyluokkaan kuuluva kuin sinä, mutta ottaisit sinä hänet kumminkin vaimoksesi, eikö niin?
— Vielä kysyt! Enhän ole minäkään mikään sivistynyt — ja mitä rakkauteen tulee! Perintömme ei ole iso ja perijää on monta. En edes tahtoisi kartanon pitää, vaikka se on kotini, paremmin tulisin toimeen pienellä tilalla.
— No niin, asia on siis selvä. Etkö nyt itse huomaa, mitä sinun on tekeminen?
— En.
— Leenan kunniaa on loukattu ja hänen vanhempansa…
— Aah!
— Niin juuri, sinun pitää mennä torppaan ja pyytää tytär omaksesi.
— Mutta kun en vielä ole mynti! Äitini…
— Luuletko hänen panevan vastaan?