Voimme nyt syystä kysyä, mitenkä on ymmärrettävä, että uusi olento ihmisessä muodostuu. Mistä se uusi olento tulee, kuinka ihminen on toinen salatieteellis-yliaistillisessa elämässä kuin personallisessa elämässä? Kuinka tämä on ymmärrettävissä? Mistä se johtuu ja mitä se merkitsee? Muistatte, että eräässä näistä luennoista sanottiin, että ihminen oppiessaan vähitellen tuntemaan Jumalaa tulee lopulta siihen kohtaan, että hän näkee Jumalan kaikkialla. Ensin hän näki Jumalan minässä, sitten lähimäisessään, lopuksi kaikkialla, ja tämä kokemus, kun hän näkee Jumalan kaikkialla, on erityisen ihana autuaallinen kokemus, josta lähtien hänelle alkaa onnellinen elämä. Eräässä toisessa esitelmässä, kun totuuden etsimisen tietä kuvailtiin toiselta kannalta, sanottiin, että ihminen kulettuaan älyllisen heräymyksen läpi tulee siveelliseen heräymykseen, jolloin suuri yhtenäinen elämä eli Jumala rupeaa liikkumaan ja tuntumaan ihmisen sisässä, niin että hän ei ainoastaan näe älynsä silmällä, että on olemassa yhtenäinen elämä, vaan että hän myös tuntee sen sisässään nostavana, puhdistavana voimana ja rakkautena kaikkia kohtaan.
Nämä mystilliset kokemukset, Jumala kaikkialla ja yhtenäisen elämän tunteminen, ovat itse asiassa samaa, vaikka kuvatut eri tavalla. Ja kun ihminen tekee tämän kokemuksen Jumalasta, että jumalallinen elämä, joka on kaikkialla, on myös hänessä, silloin hänessä tosin alussa, hänen itsensä tietämättä, sikiää uusi olento. Sillä tämä on hänen ensimäinen varsinaisesti henkinen eli salatieteellinen kokemuksensa.
Nyt ymmärrämme, mitenkä tämä käy päinsä, jos muistamme seuraavia tosiseikkoja.
Tämä yhtenäinen elämä, jota kutsumme Jumalaksi, tämä suuri rakkaus ja armeliaisuus, tämä ihmeellinen voima, autuus, viisaus ja elämä kaiken ilmiöllisen olemisen takana, tämä on tajunta, jossa elävät kaikki ne ihmiset ja kaikki ne olennot, enkelit ja jumalat, jotka ovat kehittyneet niin pitkälle, että he ovat tulleet tästä yhtenäisestä elämästä tietoisiksi. Tässä eri nimillä, milloin Herraksi, milloin Kristukseksi j.n.e. kutsutussa tajunnassa he kaikki elävät. He ovat eri pitkällä kehityksessään tässä tajunnassa, he käsittävät sitä eri tavalla, ovat siihen eri määrässä uppoutuneet, ovat eri mitassa sillä täyttyneet, mutta siinä he kaikki elävät. Kaikki vihityt, Mestarit, jumalat ja niiden yläpuolella olevat olennot, jotka ovat todellisesti tietoisia jumalallisesta elämästä, elävät tässä tajunnassa. Eikä tämä jumalallinen elämä ole mikään »prinsiippi», mikään kylmä, personaton todellisuus, mikään koneellinen luonnonlaki, vaan elävä, personallinen todellisuus. Se on personallinen niiden olentojen kautta, jotka siinä elävät. Jumalallinen elämä on itsessään mittaamaton, ääretön, käsittämätön. Jokainen olento, joka siihen uppoutuu, joka sitä tajuaa, tulee osalliseksi siitä toisen olennon välityksellä. Me voimme jo paikallisesti ymmärtää, etteivät kaikki yksilö-tajunnat tässä suuressa elämässä ole vieretysten, vaan samassa paikassa; ne ovat aivankuin yhtä. Siinä Kristus-tajunnan piirissä, johon yksilö joutuu, on ennestään olemassa toisia olentoja, ja heidän tajuntansa eli auransa vaikuttaa uuteen tulokkaaseen, tunkee häneen, niin että hän tulee siitä osalliseksi ja jumalallinen elämä, johon hän uppoutuu, ilmenee hänelle personallisena. Kaikki ihmiset, jotka ovat tehneet varsinaisia henkisiä kokemuksia, olkoot ne kuinka alkuperäistä laatua tahansa, ovat aina olleet huomaavinaan, että jokin olento täyttää heidän sielunsa. He kutsuvat sitä personalliseksi Jumalaksi. Täällä kristikunnassa sitä useammin vielä kutsutaan Kristukseksi. Sellainen ihminen, joka todella tekee henkisen kokemuksen, hän sanoo aina: »hengessäni tulen tekemisiin Kristuksen kanssa.» Tai jos hän käyttää toista nimeä, hän sanoo: »minä joudun yhteyteen Isän kanssa.» Mutta joka tapauksessa joku mystillinen olento aivan kuin ottaa hänet syliinsä. Tämä ei ole erehdystä. Tämä tunne on aivan oikea. Jumalallisessa tajunnassa on personallinen puoli edustettuna niiden olentojen kautta, jotka siinä elävät. Sentähden on aivan oikein sanoa, että kun kehitymme henkisesti, joudumme tekemisiin—yhteyteen—Kristuksen kanssa.
Nyt kutsutaan ensimäistä suurempaa kokemusta tästä sisäisestä Kristus-elämästä ja mystillisestä yhteydestä Jumalan kanssa, niinkuin tiedätte, Kristuksen syntymäksi ihmisen sisällä. On usein kysytty, mitä on tuo Kristuksen syntymä ihmisen sisässä, josta puhutaan teosofisessa kirjallisuudessa. Meillähän on korkeampi minä. Korkeampi minämmekö se syntyy ja tulee tietoiseksi? Minkätähden sitä kutsutaan Kristuksen syntymäksi? Aivan täydellä syyllä, kuten heti selitän. Korkeampi minä ja personallisuus on jokaisessa ihmisessä, mutta silta korkeamman minän ja personallisuuden välillä kulkee aivankuin sumun läpi, niin että ihminen tavallisessa minässään ei tiedä korkeammasta minästään. Eikä hän voi tietää siitä eikä se voi hänessä herätä eikä hän voi alkaa elää siinä, ennenkuin Kristus syntyy hänen sisässään. Mutta Kristustajunta ei voi syntyä, ennenkuin hän saa apua henkisen maailman puolelta. Kristusmaailman avulla tapahtuu puhdistus hänen personallisessa tajunnassaan, niin että silta personallisuuden ja yksilöllisyyden eli korkeamman minän välillä edes hetkeksi häipyy ja häviää. Ihminen ei voi omin voimin nousta personallisesta tajunnasta korkeamman minän tajuntaan. Hänen täytyy saada jumalallisen elämän puolelta se apu, että se täyttää hänet ja nostaa hänet ja puhdistaa hänet. Kun hän tämän kokemuksen tekee, silloin hän vaikkapa hetkeksi yhtyy omaan todelliseen minäänsä, korkeampaan minäänsä, ja silloin on Kristustajunta vaikuttanut hänen personallisuuteensa ja ikäänkuin syntynyt hänen sisäänsä. Ja vaikka ihminen ei aivan yksityiskohtia myöden tästä tietäisi, vaikkei hänellä olisi ollut sellaisia yliaistillisia kokemuksia, että hän varmasti tietäisi Kristuksen hänessä syntyneen, niin jos Kristus on ihmisessä edes siinnyt, jos Kristustajunta on sellaisessa suhteessa ihmiseen, että hän aivan kuin kantaa sitä sielunsa kohdussa, silloin on kuitenkin olemassa varma tunnusmerkki saman ihmisen personallisuudella. Ihminen, jonka sisällä vaikuttaa Kristuksen voima, hän on näet personallisessa tajunnassaan ehdottomasti hyvä, anteeksiantavainen ja rehellinen eikä koskaan tahtoisi mitään pahaa. Sentähden Kristus-kokemus on äärettömän tärkeä ihmisen koko kehitykselle. Sen perästä ihminen ei enää tahdo pahaa. Silti hän ei ole täydellinen olento. Päinvastoin vielä myöhemmin, kun Kristus hänessä varsinaisesti syntyy, hän syntyy tallissa, s.o. keskellä eläinten joukkoa, sillä hänen personallisuutensa on vielä eläimellinen. Sen voimat ovat näet kuin tuntemattomia luonnonvoimia, joita ihminen ei osaa käyttää hyvän palveluksessa. Kristuksen syntymän jälkeen alkaa totuudenetsijälle varsinainen elämäntaistelu. Hänen silmänsä aukenee uudella tavalla personallisuuden vaistoille ja haluille. Ennen, kun hänellä ei ollut Kristusta, hän ei osannut niitä arvostella muuten kuin käytännöllisen järjen kannalta ja avulla— sen mukaan, missä määrin ne olivat hänelle itselleen ja toisille personallisina olentoina hyödyllisiä tai vahingollisia, mutta nyt hän arvostelee niitä toisella tavalla. Hän tuntee, että hänen pitäisi kaikki voittaa eli paremmin: muuttaa kaikki salaisiksi taikavoimiksi. Hänen heikkoutensa sisältävät yhtä suuria mahdollisuuksia kuin hänen hyveensä. Kaikkien kykyjen arvotus on käytännöllisesti ratkaistava. Paheista on tehtävä portaita, joille ihmisveljet voivat astua matkallaan ylöspäin. Hyveistä on tehtävä loistavia tähtiä, jotka näyttävät ihmisille tietä pimeässä.
Tällä tiellä edetessään ihmisessä vahvistuu Kristus-voima ja henkisesti eli selvänäköisesti katsoen hänessä silloin kasvaa uusi olento, uusi ihminen. Tästä uudesta ihmisestä hän tulee tietoiseksi, niin pian kuin hänen itsetietoisuutensa voi vaikkapa hetkeksi siirtyä näkymättömässä maailmassa uuteen ihmiseen, häneen itseensä uutena ihmisenä. Vielä myöhemmin tulee hetki, jolloin tapahtuu se, mikä Uudessa Testamentissa kuvataan kertomuksella kasteesta. Ihminen käy itse asiassa läpi kaste-kokemuksen toisessa olotilassaan, ulkopuolella fyysillisen ruumiin, kaste-kokemuksen, jolloin Jumala eli näkymätön suuri elämä sanoo hänelle: »sinä olet minun poikani, ja minä rakastan sinua.» Tämä on ihmiselle mitä ihmeellisin kokemus ulkopuolella fyysillisen ruumiin. Silloin hän itse huomaa tosiaan olevansa toinen olento kuin hänen fyysillinen personallisuutensa. Ja silloin hän myös tietää olevansa tuon salaisen maailman kansalainen, ottavansa hääpukuun puettuna osaa kuninkaanpojan häihin ja kykenevänsä tekemään työtä näkymättömässä maailmassa.
Mikä on nyt hänen elämänsä sisältö, mikä hänen pyrkimyksensä, mihin hänen katseensa on suunnattu? Siihen että hän kehittyisi— käytän nyt sanaa, jolla on kummallinen, ehkä vähän epämiellyttävä kaiku meidän teosofien korvissa—että hän kehittyisi mediumiksi; ei mediumiksi kaikenlaisille astraalisille ja personallisille eli itsekkäille voimille, vaan Mestarin eli salaisen veljeskunnan eli Kristuksen eli Isän Jumalan mediumiksi ja välikappaleeksi—kaikki nämä nimitykset tarkottavat käytännöllisesti samaa asiaa. Hänen pyrkimyksensä ei ole tulla itse suureksi tietäjäksi tai ihmeelliseksi olennoksi. Hänen pyrkimyksensä on yksinomaan tulla sellaiseksi, että rakkauden ja totuuden voima voisi häntä esteettä käyttää. Hänen elämänsä on suurta työtä, todellista työtä itsensä puhdistamiseksi ja voittamiseksi. Salatieteilijänä hän ei saa kehittyä ikäänkuin koneeksi, jota korkeampi voima ilman hänen myötävaikutustaan voisi käyttää ja panna liikkeelle, vaan hänen on tultava eläväksi palvelijaksi, raamatun nimityksellä »pojaksi talossa», joka aina tahtoo pienimmässäkin totella Isän käskyä, mutta ei ole orjan tasalla eikä kuin orja sokeasti, ymmärtämättä täytä isännän käskyjä. Pojaksi hänen tulee kasvaa, pojaksi, joka ymmärtää Isää hyväksi ja viisaaksi ja itse aina näkee, että mitä Isä käskee, on oikeata ja välttämätöntä, ja heti ilomielin täyttää isänsä pyynnön. Sellaiseksi hänen tulee kehittyä, ja sentähden hänen saavutuksiinsa kuuluu kaikenlaisten yliaistillisten voimien hankkiminen, mutta hän tietää nyt, mitä hänen tulee hankkia, millä tavalla ja miksikä.
Kauemmaksi meidän ei tarvitse seurata salatieteellistä kehitystä. Ymmärrämme jo selvästi, jos olemme käsittäneet, mitä on puhuttu, että opetuslapsen ihanne joka väikkyy meidän silmissämme todellisesti saavutettavana ihanteena, on siinä, että itse tulisimme niin itsettömiksi, vaikka samalla mitä todellisimmin omaksi itseksemme, että taivaallinen Isä eli Mestari eli Salainen Veljeskunta eli Kristus voisi esteettä meitä käyttää hyvän palvelukseen ihmiskunnassa.