Mutta tämä materialistinen maailmanselitys ei saata heitä ajan pitkään tyydyttää. Se ei täytä heidän sielullisia ja henkisiä tarpeitaan, sillä heidän aina täytyy syrjäyttää ja aivankuin tappaa jotakin sielussaan. Kun ajattelevat kuolemaa, kadotettuaan rakastetun omaisen, kun ajattelevat, että kuoleman tuolla puolla on pelkkä tyhjyys, niin heidän täytyy painaa alas toinen kapinallinen ajatus: »mutta jos ei kaikki sittenkään ole paljasta ainetta?» Heidän kuten jokaisen ihmisen sisässä puhuu kysyvä ääni: »ei suinkaan kaikki sentään ole mennyttä kuolemassa? Eiköhän maailmankaikkeudessa sittenkin mahda olla muuta kuin mitä me aistimilla näemme?» Tämä ääni on tapettava, kun ihminen jyrkästi tahtoo pysyä muka tieteellisenä ajattelijana.
On toisia ihmisiä, jotka ovat tehneet uskonnollisen kokemuksen tunteen alalla. He ovat tunteneet joko yksin ollessaan tai n.k. uskonnollisessa herätyskokouksessa, että kun he uskovat Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa, heidän sielunsa on pelastunut. He eivät punnitse tunnettaan, eivät mietiskele eivätkä katso älyn silmällä, he vain tyytyvät sen suomaan hetkelliseen sopusointuun. Mutta heille saattaa pian tulla järki-epäilys, sellainen silmän avautuminen, että kysyvät itseltään: »vaan onkohan tämä totta? Olenkohan mahdollisesti ollut vain jonkun harhan nenästä vetämä, olenko vain kuvitellut pelastusta, armoa j.n.e.?» Tällainen epäilys on aina heitä väijymässä.
Meidän täytyy näin ollen sanoa sekä materialisteista että sokeasti uskovista, että he eivät ole löytäneet totuutta, joka kestäisi.
Teosofia sanoo: »minä olen totuus, joka kestää. Kun te tulette teosofeiksi, silloin on järkenne valistunut ja tunteenne tyydytetty. Kun te oikein osaatte syventyä minuun, teosofiseen maailmankatsomukseen, niin olette saaneet sellaisen elämänymmärryksen, joka kestää—kestää kaikissa koettelemuksissa—kärsimyksen tuskassa ja järjen puhdistavassa tulessa.»
Kuinka meidän nyt on määriteltävä teosofista etsimistä ja teosofista löytämistä? Millä tavalla se eroaa suorastaan tieteellisestä tai tavallisesta uskonnollisesta etsimisestä? Millä tavalla teosofinen etsivä elämä kohoaa toisten yläpuolelle?
Me ymmärrämme tämän parhaiten, jos jo olemme teosofeja, jos jo tunnemme teosofisen maailmankatsomuksen. Teosofian mukaan ihminen ei ole sama kuin fyysillinen ruumis eikä tämä ruumis ole ihmisen ainoa käyttöväline vaan ainoastaan yksi useammasta käyttövälineestä. Ihmisen personallisuus on puettu, niinkuin sanomme teosofisesti, paitsi tähän fyysilliseen myös astraliseen eli tunne-käyttövälineeseen ja mentaliseen eli älylliseen. Tämä merkitsee, että kun ihminen tietää ainoastaan fyysillisestä ruumiista ja kun hänen tajuntansa on sidottu ainoastaan fyysillisiin aivoihin, hän ei voi etsiä ja löytää mitään aatetta tai elämänymmärrystä, mitään henkistä sisältöä elämälleen, joka tyydyttäisi koko hänen personallisuuttaan, sillä hänen personallinen tajuntansa ei elä ainoastaan fyysillisessä käyttövälineessä vaan myös tunne- ja älyruumiissa.
Jos ihminen ihmisenä—ja ihminen itse kuuluu inhimillisenä olentona korkeampaan maailmaan, kuin personalliseen »kolminaismaailmaan»—tahtoo etsiä ja löytää totuutta, täytyy totuuden, jota hän etsii ja jonka hän löytää, tyydyttää paitsi sitä tajuntaa, joka ilmenee fyysillisten aivojen välityksellä, myöskin sitä puolta personallista tajuntaa, joka ilmenee tunneruumiin, ja sitä, joka ilmenee älyruumiin välityksellä. Hänen täytyy saavuttaa sellainen elämänymmärrys, joka valoaalloilla säteilee hänen luokseen viisauden auringosta ei ainoastaan fyysillis-eetterisessä maailmassa vaan myöskin astralisessa ja älyllisessä. Jos ainoastaan aivotajunta etsii, on etsintä materialistis-tieteellistä laatua. Jos ihminen on taipuvainen ottamaan vastaan vaikutelmia ainoastaan tunneruumiista, on hän tuomittu sokeasti uskomaan. Mutta jotta ihminen voisi ymmärtää elämää sillä tavalla, että se tyydyttäisi koko hänen personallisuuttaan, täytyy hänen tajuta totuus, tuntea Jumala, sekä fyysillisessä tajunnassa että astralisessa ja mentalisessa »alitajunnassa». Toisin sanoin ihminen ei saa rajottua ainoastaan viiteen aistimeen, jos hän tahtoo totuutta etsiä, vaan hänen täytyy osata käyttää niitäkin kahta aistinta, jotka eivät ole vielä ihmiskunnassa heränneet täyteen toimintaan. Kuudes aisti asettaa hänet heti yhteyteen uuden eli astralisen maailman voimien kanssa ja seitsemäs aisti vielä toisen eli älyllisen maailman voimien kanssa. Silloin vasta kun hänessä itsessään ovat heränneet nämä kuudes ja seitsemäs aisti, voi hän löytää sellaisen elämänymmärryksen, joka häntä täysin tyydyttää.
Nyt te sanotte minulle: »mutta tämähän on aivan mahdoton asia. Kuinka me voisimme etsiä ja löytää totuutta kuudennen ja seitsemännen aistimen avulla, kun ne eivät ole vielä meissä heränneet? Näin ollen olemme tuomitut olemaan ilman totuutta, ulkopuolella taivaan valtakuntaa.» Niin olisi, jos olisi kysymyksessä kuudennen ja seitsemännen aistimen niin täydellinen herääminen ihmisessä, että hän voisi itsetietoisesti käyttää niitä tutkimuksiin. Jos olisi kysymyksessä astralinen selvänäköisyys ja älyllinen selvänäköisyys, silloin tosiaan ihminen olisi onnettomassa tilassa, ja meidän täytyisi sanoa: »hän ei voi etsiä totuutta». Onneksi niin ei ole. Nämä uudet aistit ovat ihmisessä jonkun verran jo heränneinä, vaikka emme ollenkaan älyä niitä aistimiksi, ne kun toimivat subjektivisesti eikä objektivisesti. Meidän fyysillinen silmämme esim. on objektivinen, koska me sillä havaitsemme ulkonaista maailmaa ja koska meidän kaikkien havainnot ovat samanlaisia. Kuudes ja seitsemäs aisti sitä vastoin toimivat meissä sisäkohtaisesti ja ovat eri pitkälle kehittyneet ja erilaisia eri yksilöissä. Muutamissa ne ovat tuskin ollenkaan heränneet, meidän täytyy ehkä sanoa, että ne useimmissa ihmisissä ovat sangen vähän toimivia, mutta niissä ihmisissä esim., jotka tulevat teosofeiksi ja pysyvät teosofeina, niissä ne ovat vissiin kohtaan heränneet, ja he voivat kehittää näitä aisteja yhä edelleen.
Mitkä ovat sitten kuudes ja seitsemäs aisti? Lyhyesti sanoen kuudes on aisti, jota tahtoisin kutsua taiteilijavaistoksi eli taiteelliseksi kauneusaistiksi ja seitsemäs on filosofinen intuitsioni.
[[1]]